Supercontinent on mantere, joka sisältää useamman kuin yhden kratonin (mannerydin). Nykypäivän esimerkki on Euraasia. Tämä esimerkki voi kuitenkin olla harhaanjohtava, koska käytännössä jokaisella nykyisellä mantereella on lukuisia pieniä kratoneja. Tässä sana “craton” viittaa yleensä historiallisiin mantereisiin, kuten Baltica, Euroopan alla oleva kratoni, joka on ollut itsenäinen maanosa geologisessa menneisyydessä.
Toinen superkontinentille joskus käytetty määritelmä on kapeampi: maanosa, joka muodostaa suurimman osan maapallosta. Prototyyppinen esimerkki olisi Pangea, C-muotoinen maaperä, joka oli olemassa 250 miljoonaa vuotta sitten ja joka kattoi lähes kaiken maapallon, paitsi Pohjois-Kiinaa ja muutamia pieniä saaria. Pangea ulottui päiväntasaajalle ja ulottui lähes napa -suunnasta napaan. Pangea keskittyi nykypäivän Atlantin valtameren ympärille. Itse asiassa Keski-Atlantin harju Atlantin valtamerellä on alkuperäinen halkeama, joka aiheutti Pangean hajoamisen.
Superkontinentit ovat merenpohjan leviämisen vaikutuksen huipentuma, jossa halkeamat merenpohjan keskellä ympäri maailmaa tuottavat jatkuvasti uutta kuorta ja työntävät mantereita mukanaan. Tämä merenpohjan leviäminen työntää lopulta kaikki maailman mantereet yhteen (koska jotkin halkeamisjärjestelmät voittavat aina toiset) muodostaen supermaanosan. 20–100 miljoonan vuoden sisällä superkontinentti hajoaa jälleen. Tätä prosessia kutsutaan superkontinenttisykliksi, ja sen uskotaan toistuvan 250–500 miljoonan vuoden välein. Mahdollinen tuleva superkontinentti on alustavasti nimetty Pangea Ultimaksi.
Supercontinent on suhteellisen vihamielinen elämää kohtaan. Sen sisätilat ovat suuria aavikoita äärilämpötiloilla. Tämä johtuu siitä, että veden ja mantereen lämpömodulaatiovaikutukset eivät ole niin suuria, että pilvien on vaikea kellua kokonaan keskelle ja pudottaa hyötykuormiaan. Maanosuuden kuvitteleminen kolme kertaa Euraasian kokoiseksi antaa uuden merkityksen termille “sisämaavaltio”.