Surun runous on runoutta, joka suri rakkaansa kuolemaa, ja sitä luetaan usein hautajaismenettelyissä tai kirjoitetaan erityisesti heille. Runot käsittelevät yleensä menetyksen ja surun tunteita, joita ihmiset kokevat menettäessään jonkun läheisen. Jotkut surun runot ovat synkkän sävyisiä, mutta jotkut ovat kohottavia. Surun runouden päätavoite on auttaa eläviä selviytymään kuolleiden menetyksestä ja osittain romantiikkaamaan heidän olemassaolonsa.
Suru tai suru on psykologinen prosessi, joka koostuu viidestä keskeisestä vaiheesta: kieltäminen, viha, neuvottelut, masennus ja hyväksyminen. Aika, joka kuluu ihmisten edistymiseen näiden vaiheiden läpi ja lopulta hyväksyminen kuolleiden kuolemaan, voi vaihdella suuresti, ja joillakin ihmisillä on suuria vaikeuksia hyväksyä jonkun läheisen menetys. Hautauspalvelut auttavat yleensä antamaan ihmisille aikaa surra kuolleiden menetystä ja tuomaan yhteen vainajan perheen ja ystävät käsittelemään tappion yhdessä.
Runous on taidemuoto, jolla kirjoittaja ilmaisee tunteita tai yrittää kaapata kohtauksen jakeen avulla. On olemassa monia erilaisia runotyyppejä, japanilaisesta haikusta, joka koostuu vain kolmesta rivistä, eeppisiin runoihin, kuten Danten “jumalalliseen komediaan”. Runoutta ei tarvitse riimittää, vaikka runoilijat käyttävät usein rhymmimallia tekniikkana. Runoja voidaan kirjoittaa lähes mistä tahansa aiheesta; esimerkiksi Rudyard Kiplingin ”Jos” on kirjoitettu ikään kuin isältä pojalle puhutuksi mieheksi tulemisesta, ja Edgar Allan Poen ”Korppi” on jäähdyttävä tarina leskestä, jota korppi ahdistaa.
Yleinen osa hautauspalveluista Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa on surun tai runouden sanojen lukeminen. Surun runous on mikä tahansa runo, joka on kirjoitettu rakastamaan rakkaansa menettämistä, riippumatta runon sävystä, tyylistä tai pituudesta. Tyypillisesti surun runous on kuitenkin synkkää, ja osa ylistää kuolleen hyveitä ja siirtyy sitten eloonjääneiden tuntemiin menetyksiin. Muu surun runous keskittyy auttamaan surijoita siirtymään hyväksymään heidän menetyksensä. WH Audenin ”Funeral Blues” on suosittu surun runo, jossa on mieleenpainuva runo: ”Hän oli minun pohjoiseni, eteläni, itäni ja länsini / työviikkoni ja sunnuntai -lepo, / keskipäiväni, keskiyöni, puheeni, laulu; / Luulin, että rakkaus kestää ikuisesti; Olin väärässä.”