Suullinen todistus ei ole muuta kuin suullisen lausunnon antaminen sääntelyhenkilölle tai yksilöryhmälle, yleensä vuoropuhelun aikaansaamiseksi tapahtuneesta tapahtumasta. Esimerkiksi työntekijä voidaan kutsua neuvoston eteen selittämään organisaatiolle äskettäin aiheutuneita tappioita tai seminaariin osallistuva ammattilainen voidaan kutsua kertomaan näkemyksistään muulle ryhmälle. Molemmat tapaukset ovat suullisia todistuksia, koska ne annettiin virallisena lausuntona muiden kouluttamiseksi. Toinen osa suullista todistusta edellyttää yleensä, että puhuja on totuudenmukainen, minkä vuoksi tuomioistuinjärjestelmä vaatii todistajia vannomaan totuuden.
Ehkä yleisin paikka, jossa suullisia todistuksia käytetään, on oikeusjärjestelmä ja rikosoikeus. Poliisit, piirin asianajajat, tuomarit ja tuomarit kuuntelevat todistuksia päättääkseen oikeudenkäynnin lopputuloksen, mutta ennen kuin tuomioistuimen päivämäärä on saavutettu, tavallisesti kerätään kymmeniä tai jopa satoja lausuntoja. Lainvalvonta haastattelee todistajia ja pyytää suullisia lausuntoja, jotka usein tallennetaan, ja sitten nämä keskustelut toistetaan päätöksentekijöille tapauksen rakentamisen aikana. Jos tapaus todellakin menee oikeudenkäyntiin, todistajia pyydetään todennäköisesti todistamaan tuomarin ja tuomarien edessä.
Normaalisti menettelyissä, joissa kuullaan virallista suullista todistusta, istunto alkaa puhujan ja muiden huoneessa olevien osallistujien esittelyllä. Tämän jälkeen puhujalle annetaan usein lausunto, joka koskee väärää vahinkoa tai seuraamuksia, jotka liittyvät epärehellisyyteen. Silloin tältä henkilöltä kysytään tavallisesti useita yksinkertaistettuja kysymyksiä, jotka merkitään muistiin – esimerkiksi nykyinen osoite, asema yrityksessä, jossa hän työskentelee, tai ikä ja siviilisääty ovat yleisiä. Kun virallinen lausunto tapahtumasta alkaa, puhuja saa sitten kertoa muistoistaan kyseisestä tapahtumasta.
Suullinen todistus käsittää määritelmän mukaan kaikki tapahtumat, joissa puhujan päätarkoitus on kouluttaa kuulijoita. Tämä tarkoittaa, että ammattilaiset, kuten opettajat, uutistoimittajat ja erilaiset valmentajat, antavat todistuksen päivittäin. Itse asiassa tarinan jakaminen lapsen tai lapsiryhmän kanssa voidaan luokitella myös suulliseksi todistukseksi, joten ennakkoedellytyksenä ei ole niinkään se, kuka on kuuntelija, vaan jaetun vuoropuhelun laatu ja totuudenmukaisuus.