Jos luet otteen kirjasta tai runosta ääneen, puhuja voi tehdä otteen niin dramaattiseksi tai banaaliksi kuin haluaa. Ote voi saada uutta elämää riippuen siitä, miten puhuja tulkitsee sen merkityksen, vivahteet ja äänikuviot. Tällaista lukemista – ja prosessia, jolla oma äänitehtävä osoitetaan otteeseen – kutsutaan suulliseksi tulkkaukseksi.
Suullista tulkintaa voidaan soveltaa kaikentyyppisiin kirjoituksiin runoudesta proosaan, kaunokirjallisuudesta tietokirjallisuuteen humoristisesta dramaattiseen. Esittäjä tulkitsee tekstirivejä päätelläkseen, minkä keskeisen tunteen hän haluaa välittää, ja hän antaa äänensävyn tunteen perusteella. Idea tulee halusta antaa teksteille enemmän luonnetta ja tunteita kuin kuiva, tasainen tai yksitoikkoinen esitys.
Tyyli riippuu vähemmän todellisesta tekstistä ja enemmän lukijan suorituskyvystä, jolloin lukija voi muuttaa sanat mihin tahansa mielialaan, jonka hän haluaa saavuttaa. Ei ole ennenkuulumatonta, että lukija ottaa dramaattisen otteen ja lukee sen humoristisella tavalla soittaakseen hienovaraisen melodraaman alatekstissä tai päinvastoin. Vaikka otteen varsinaisella tekstillä on varmasti merkitystä, tapa, jolla esiintyjä toimittaa tekstin, voi parantaa tai vähentää kirjoitettua korostamalla lukijan valitsemia ajatuksia tai tunteita kirjoittajan sijaan.
Suullinen tulkinta eroaa muutamalla tavalla merkittävästi yleisestä näyttelijäryhmästä. Vaikka molemmat muodot korostavat äänen esitystä, näytteleminen perustuu enemmän liikkeeseen ja visuaaliseen esitykseen. Esimerkiksi näyttelijät käyttävät usein pukuja ja meikkiä ja käyttävät täysimääräisesti suurta näyttämöä tai puitteita. Suullisen tulkinnan esittäjät eivät kuitenkaan käytä rekvisiittaa, meikkiä tai pukuja, vaan tukeutuvat sen sijaan lauluäänentoistoon ja hienovaraiseen liikkeeseen otteensa herättämiseksi. Itse asiassa rekvisiitta ja puvut ovat yleensä kiellettyjä esityksistä ja kilpailuista.
Yksinkertaisen suorituskyvyn lisäksi tämäntyyppinen lukeminen voi olla hyödyllistä tulkittaessa erityisen vaikeita tekstejä. Lukeminen kohta ääneen antaa kuuntelijalle usein mahdollisuuden kuulla kadonneita ideoita tai käsitteitä, ja tunteiden antaminen sanoille sallii lukijoiden usein kuulla kohdan eri tavalla. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä lukion ja korkeakoulun luokkahuoneille, joissa ajatus tulkinnasta ja keskustelusta on elintärkeää.