Syöttöhypoteesi on Stephen Krashenin kehittämä hypoteesi toisen kielen oppimisessa, jonka mukaan kielen oppija hyötyy eniten siitä, että hän saa kielellistä tietoa, joka on juuri hänen nykyisen kielen tai kieliopillisen ymmärryksen tason ulkopuolella. Tämäntyyppinen syöttö tunnetaan ymmärrettävänä syöttönä tai “i + 1”, jossa “i” viittaa oppijan kieleen. Krashenin mukaan ymmärrettävää panosta saadaan todennäköisimmin vuorovaikutuksessa toisen kielen puhujan kanssa.
Joissakin suhteissa syöttöhypoteesi on melko intuitiivinen. Joku, joka ymmärtää vain muutaman kiinalaisen peruslauseen, ei saa paljon hyötyä kiinalaisen tieteellisen keskustelun kuuntelemisesta, koska se on käsittämätöntä. Samoin joku, joka puhuu lähes italiaa, ei saa paljon kieliopillista tietoa lapsen kuvakirjasta, koska se ei tuo uusia kieliopillisia piirteitä.
Krashen käyttää kuitenkin monimutkaisempia teorioita toisen kielen hankkimisesta väittääkseen. Kieltenvälinen hypoteesi toteaa, että oppijat hankkivat kielen kieliopilliset piirteet ennakoitavissa olevassa järjestyksessä ja että oppijalla on milloin tahansa sisäisesti johdonmukainen kieliopillinen kehys, joka tunnetaan kieltenvälisenä. Oppijan edetessä interkieli muistuttaa yhä enemmän kohdekielen todellista kielioppia. Syöttöhypoteesissa todetaan, että syöttämällä yksi vaihe lähemmäksi kohdekieltä – tai i + 1 -syöttö – auttaa oppijaa saamaan seuraavan kieliopillisen ominaisuuden. Ei kuitenkaan riitä, että oppija vastaanottaa ymmärrettävää tietoa passiivisesti; hänen on sitten analysoitava uudet tiedot voidakseen siirtää kieltä eteenpäin.
Syöttöhypoteesissa todetaan, että paras tapa oppilaille kerätä ymmärrettävää tietoa on eräänlainen yritys-erehdys-viestintäprosessi. Oppija etsii keskustelukumppaneita, jotka muuttavat puhettaan, kunnes se tulee ymmärrettäväksi oppijalle. Tätä prosessia voi auttaa sanaton viestintä, kuten eleet ja oppijan palaute. Kun prosessi on onnistunut, oppijan kielitaito kasvaa mukautumaan uusiin kieliopillisiin piirteisiin, joita hän on havainnut.
Krashen väittää, että tuotoksella tai puheen tuotannolla ei ole juurikaan merkitystä toisen kielen hankinnassa. Monet muut tutkijat ovat kuitenkin arvostelleet tätä kantaa sanoen, että kehittyneemmän kielten oppimisen ja syntaktisen käsittelyn on tapahduttava kokeilu-erehdysprosessin kautta paitsi ymmärtämisen, myös puhumisen. Kielen tuloksen avulla puhuja voi testata kieliopillisia hypoteesejaan ja muokata niitä, jos viestintä ei onnistu.