Sytolyysi on solukuolema, joka tapahtuu solun kalvon repeämisen seurauksena. Kun solu kokee sytolyysin, se murtuu ja hajottaa sen sisällön prosessissa. Monet asiat voivat aiheuttaa sytolyysin. Tämä prosessi on hyvin erilainen kuin apoptoosi tai ohjelmoitu solukuolema, jossa solu sulkeutuu vähitellen tai toinen solu laukaisee sen. Immuunijärjestelmän sytotoksiset (tai “myrkylliset soluille”) solut käyttävät usein apoptoosia neutraloimaan tartunnan saaneet solut.
Yleinen syy sytolyysin esiintymiseen on osmoottisen tasapainon katkeaminen. Normaalisti kehon nesteet muodostavat isotonisen liuoksen, mikä tarkoittaa, että niiden suolatasapaino on samanlainen kuin solut, eikä soluilla ole nettohäviötä tai -voittoa, kun vesi ja suolat virtaavat niiden läpi. Tämä sallii solujen pysyä terveinä ja tarjoaa keinon huuhdella pois toksiinit ja virkistää tarvittavilla mineraaleilla ja muilla yhdisteillä.
Jos kehon nesteestä tulee hypotoninen, eli se on liuos, jonka pitoisuus on pienempi kuin solussa, solu pyrkii saamaan vettä. Tämä on seurausta osmoottisesta paineesta, joka kannustaa liuoksia virtaamaan alhaisen pitoisuuden alueilta korkean pitoisuuden alueille. Jos solu saa tarpeeksi vettä, se voi repeytyä, kokea sytolyysin ja kuolla. Tämä voi tapahtua ihmisille, jotka kokevat vesimyrkytyksen, kun kehon nesteet laimentuvat vaarallisesti ja aiheuttavat kehon solujen turpoamista.
Tutkijat voivat saada aikaan sytolyysin laboratorioympäristössä asettamalla solut hypotoniseen liuokseen, joka saa ne turpoamaan ja lopulta puhkeamaan. Tätä voidaan käyttää valmistamaan soluja ja ratkaisuja erilaisiin kokeisiin ja toimenpiteisiin sekä tutkimaan sytolyysin rajoja saadakseen lisätietoja siitä, miten tietyt solutyypit toimivat.
Jotkut virukset voivat myös aloittaa sytolyysin vahingoittamalla solukalvoa. Virukset käyttävät tätä hyväkseen, ensin kolonisoivat solun ja pakottavat sen tuottamaan DNA: taan ja aiheuttavat sitten solun repeämisen niin, että viruksen kopiot ovat hajallaan, jolloin virus voi levitä. Sitä vastoin, kun immuunijärjestelmä hyökkää tartunnan saaneeseen soluun, immuunijärjestelmä tappaa solun repeämättä solukalvoa varmistaen, ettei virus voi levitä.
Joillakin soluilla ja organismeilla on käytössä toimenpiteet, jotka on suunniteltu estämään solukalvon repeäminen. Esimerkiksi kasveilla on erittäin jäykät soluseinät, jotka kestävät halkeamisen, vaikka jos kasvi jäädytetään, sen solujen vesi voi rikkoa soluseinän.