Taloudellinen sitoumus syntyy, kun henkilö tai yhteisö ottaa vastuun tiettyjen kulujen kattamisesta. Joillakin taloudellisilla sitoumuksilla on eräpäivä, kun taas toiset ovat käynnissä, eikä niillä ole tarkkaa päättymispäivää. Taloudelliset sitoumukset ovat sen osapuolen velkoja, joka lupaa vastata kustannuksista. Osapuolet, jotka luopuvat tällaisista sopimuksista, joutuvat usein nostamaan kanteita tai muita oikeustoimia.
Kun yritys aloittaa toimintansa, yrityksen omistajat sitoutuvat taloudellisesti toisiinsa ja liiketoimintaan. Jotkut omistajat voivat sopia sijoittavansa tietyn määrän rahaa yritykseen tietyn ajanjakson aikana. Muut yrittäjät sijoittavat minimaalisesti rahaa, mutta ottavat vastuun joistakin yrityksen veloista siinä tapauksessa, että yritys tulee maksukyvyttömäksi. Monissa tapauksissa yritysten omistajat hakevat rahoitusta lainanantajilta, ja nämä lainanantajat sitoutuvat taloudellisesti yritykseen, kun lainahakemukset hyväksytään. Kun laina on päätetty, yrittäjät sitoutuvat rahoittamaan velkansa.
Julkisyhteisöt käyttävät veronmaksajien varoja koulutusohjelmien, armeijan ja muiden julkisten palvelujen maksamiseen. Tällaisten ohjelmien ennakkomaksut ylittävät usein lyhytaikaiset verotulot, mikä tarkoittaa, että julkisyhteisöjen on lainattava varoja kattaakseen lyhytaikaiset julkiset kulut. Monien maiden julkisyhteisöt lainaavat varoja yleisten velkakirjojen muodossa. Nämä joukkovelkakirjat on turvattu tulevia verotuloja vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitus ja veronmaksajat jakavat vastuun velan takaisinmaksusta, joten molemmat osapuolet sitoutuvat rahoitussitoumuksiin joukkovelkakirjojen haltijoiden kanssa.
Yritysten ja järjestöjen lisäksi kuluttajat tekevät usein halukkaasti tai tahattomasti taloudellisia sitoumuksia. Monissa maissa on lakeja, jotka velvoittavat vanhemmat vastaamaan lastensa peruskustannuksista. Erillisten vanhempien on ehkä maksettava elatusmaksuja, ja kieltäytyneet voivat saada pankkitilinsä tai palkkansa. Joissakin paikoissa lapset voivat vapautua vanhemmistaan, mikä tarkoittaa, että heidän ei tarvitse enää asua vanhempiensa luona, mutta myös vanhemmilla ei ole enää taloudellisia velvollisuuksia lapsiaan kohtaan.
Lait merkitsevät monissa maissa, että puolisoilla on taloudellisia velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Tämä voi johtaa siihen, että taloudelliset ratkaisut on järjestettävä, kun parit eroavat. Joissakin maissa taloudelliset velvoitteet eivät koske pelkästään puolisoita vaan myös kumppaneita, jotka ovat mukana laillisesti tunnustetuissa kansalaisjärjestöissä. Avioliiton tai siviilisopimuksen ensisijainen tulonsaaja voi joutua maksamaan elatusmaksuja toiselle kumppanille tai puolisolle asumuseron tultua voimaan.