Tullipolitiikka on strategia, jolla verotetaan tuodut tai viedyt tavarat ja palvelut maasta toiseen. Näillä veroilla pyritään usein suojelemaan kotimaista teollisuutta tai rankaisemaan maita politiikasta, joka liittyy tai ei liity talouteen. Ystävällisemmät maat pitävät tuotannon ja positiivisen vuorovaikutuksen esteenä, jotkut maat ovat luoneet poikkeuksia tariffipolitiikkaansa, joita kutsutaan vapaakauppasopimuksiksi tai vapaakauppa -alueiksi.
Tullipolitiikan ensisijaisena tavoitteena on suojella kotimaista teollisuutta vastaavalta ulkomaiselta tuonnilta, joka muuten olisi saatavana paljon halvemmalla hinnalla. Jos esimerkiksi maa yrittää lisätä autojen tuotantoaan, halvempien, samanlaatuisten ajoneuvojen sisäänpääsy hidastaisi teollisuuden kehitystä. Tämän vuoksi voidaan hyväksyä tariffipolitiikka keinona antaa aloittavalle kotimaiselle teollisuudelle mahdollisuus.
Tullipolitiikka voi kohdistua tiettyyn tuotteeseen tai vähemmässä määrin tiettyihin maihin. Maa voi esimerkiksi yrittää määrätä taloudellisia pakotteita toiselle maalle rangaistavaksi toimenpiteeksi. Tavoitteena on käyttää taloudellisia paineita rohkaisemaan uudistuksia ja muutoksia. Joissakin tapauksissa tariffi voi olla vastatoimi toisen maan asettaman tullin vastustamiseksi.
Useimmat tariffipolitiikat laativat yhdenmukaistetun tariffiaikataulun, mikä tarkoittaa, että jos tuotteet täyttävät tietyt kriteerit, ne koodataan tietyllä tavalla. Näin maahantuojat voivat täysin ymmärtää, mitä veroja he joutuvat maahan tullessaan kuljettamiensa tuotteiden perusteella. Lisäksi monet maat noudattavat samanlaista standardia tuotteiden luokittelussa, mikä helpottaa yhdenmukaistettujen tariffien aikataulun ja koodin etsimistä.
Vapaakauppasopimuksia voidaan allekirjoittaa vapauttaakseen joitakin tullipolitiikan kielteisiä vaikutuksia joihinkin maihin, erityisesti maantieteellisellä alueella. Kaksi tunnetuinta ovat Pohjois -Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) ja Euroopan unionin (EU) puitteet. NAFTA sisältää Yhdysvallat, Kanadan ja Meksikon. EU, johon kuuluu monia Euroopan mantereen maita, on enemmän kuin vain vapaakauppasopimus, mutta se toimii samalla tavalla kuin yksi. Nämä sopimukset voivat rajoittaa tai kokonaan poistaa veroja, jotka muuten peritään tariffipolitiikasta.
Vapaakauppa -alue on samanlainen kuin vapaakauppasopimus, eikä tullipolitiikkaa usein noudateta näiden alueiden sisällä. Ne eroavat vapaakauppasopimuksista, koska ne eivät kata kokonaisia maita, vaan vain tiettyjä alueita. Yleensä nämä alueet ovat rajakaupunkeja ja kaupunkeja, jotka voivat riippua toisistaan kaupassa. Tuontitullien ja vientitullien täytäntöönpano tällaisilla alueilla voi olla liian raskasta paikalliselle taloudelle.