Proosa, olipa se fiktiota tai tietokirjallisuutta, voidaan jakaa kahteen pääosaan: tarina ja diskurssi. Tarina viittaa tapahtumiin, joita proosateos välittää, olivatpa ne sitten uutisjutun todellisia tapahtumia tai fiktiota. Diskurssi puolestaan viittaa tekniikoihin ja menetelmiin, joita kirjailija käyttää esittämään nämä perustapahtumat muodostaakseen lukijan käsityksen tapahtumista kertomuksessa.
Kirjallisessa työssä kuvatut tapahtumat ovat yleensä yksinkertaistettuja ja moraalittomia, toisin sanoen eivät itsessään hyviä tai pahoja. Proosa voi puhua yhden maan hyökkäyksestä toiseen, mutta tapahtuma itsessään ei ole oikea eikä väärä, se vain tapahtui. Esimerkiksi tapahtuma itsessään ei yleensä kerro lukijoille, oliko maa oikeutettu hyökkäämään toiseen.
Diskurssi on proosan elementti, joka kehystää tapahtumia käsittelemään eettisiä kysymyksiä ja asettaa toiminnan konnotaatiot lukijan mieleen. Tekijä voi saavuttaa tämän käyttämällä adjektiiveja, adverbeja, metaforoja ja muita kuvaavia välineitä asettaakseen hyvän ja pahan konnotaation lukijalle. Kirjoittaja voi esimerkiksi puhua ”mahtavasta” maasta, joka hyökkää ”heikkoon” tai ”puolustuskyvyttömään” maahan. Näin kirjoittaja kehystää tapahtuman epäoikeudenmukaisuuden tilanteeksi hyökkäänyttä maata vastaan ja heittää kyseisen kansan päähenkilöksi ja hyökkäävän maan vastustajaksi. Vaihtoehtoisesti kirjoittaja voisi kääntää tämän käsityksen viittaamalla ”sorrettuun” maahan, joka lopulta hyökkää ”julman” naapurinsa kimppuun.
Tarina on tyypillisesti sarja tapahtumia, jotka tapahtuivat aikajärjestyksessä. Toinen keskustelun muoto on joko kertoa tarinat samassa järjestyksessä tai valita, mitkä tapahtumat sisällytetään, mitkä suljetaan pois ja missä järjestyksessä ne kerrotaan. Tällä tavalla tarina ja keskustelu tuottavat tietyn version perussarjasta.
Käyttämällä aikaisempaa esimerkkiä sotivista naapurimaista, kirjoittaja voi päättää luoda myötätuntoa hyökkäävää maata kohtaan aloittamalla tarinan kauhistuttavalla tapahtumalla, joka oli kohdannut sen. Jos tämä on kirjoitettu tällä tavalla, hyökkäävän maan toimet voivat tuntua lukijalle perusteltuilta. Kirjoittaja voi sitten kääntää lukijoidensa pöydät sisällyttämällä muistiinpanon tapahtumaan, joka tapahtuu ennen tarinan alkua. Nämä tiedot voisivat perustella alkuperäisen tapahtuman, joka oli lukijalle näyttänyt niin vastenmieliseltä, että se uudisti päähenkilön ja vastustajan roolit.
Tapa, jolla kirjailija käyttää tarinaa ja keskustelua, voi riippua tekijän kerronnan tavoitteista. Jos kirjoittaja yrittää luoda objektiivisen ja informatiivisen kappaleen, kuten uutisen, hän voi keskittyä tarinan tapahtumien esittämiseen, ja keskustelulla on vain vähän tai ei lainkaan roolia lukijan tulkinnan muokkaamisessa. Päinvastoin, jos kirjoittaja kertoo tarinan herättääkseen tietyn tunteen lukijassa – esittämällä tapahtumia niin, että lukija näkee ne tietyssä valossa -, luoja voi käyttää keskustelumenetelmiä muokkaamaan tarinaa herättääkseen halutun lukijareaktion. Jälkimmäistä tekniikkaa käyttävät usein vakuuttavat esseistit ja kaunokirjailijat.