Säännöllinen verbi on vakiomuotoisten sääntöjen tai käytäntöjen mukainen, kun konjugoidaan eri aikamuotoihin. Kieliopissa konjugaatio on verbin perusmuodon muuttaminen siten, että se edustaa erilaisia taivutuksia, erityisesti aikamuotojen suhteen. Useimmilla kielillä on tunnustettuja sääntöjä verbien konjugoinnille, ja joillakin kielillä voi olla useampi kuin yksi sellainen joukko, kuten ranska, jolla on kolme erillistä säännöllisten verbien muotoa, joista jokaisella on omat konjugaatiokäytännönsä. Yksinkertaisesti tunnistamalla verbi säännölliseksi verbiksi voidaan päätellä paljon verbin eri muotojen rakenteista, jos säännöt tällaisille rakenteille tietyllä kielellä ovat tiedossa.
Englanniksi konjugaatiot, jotka määrittävät, onko verbi säännöllinen verbi vai epäsäännöllinen verbi, ovat menneitä aikoja ja menneitä. Syynä tähän on se, että muiden aikamuotojen, kuten nykyisen partikkelin tai kolmannen persoonan nykyajan konjugaatiot eivät yleensä muutu edes epäsäännöllisissä verbeissä, lukuun ottamatta harvoja poikkeuksia, kuten verbi “olla”. Muilla kielillä näin voi olla tai ei.
Tyypilliselle englanninkieliselle säännölliselle verbille menneisyyden tai menneisyyden partituurin konjugointi tehdään lisäämällä kirjaimet -ed nykyiseen aikamuotoon tai jos nykyinen muoto päättyy kirjaimeen -e, lisäämällä yksinkertaisesti -d lopussa sanasta. Esimerkiksi “puhumisesta” tulee “puhuttu” ja “vitsistä” tulee “vitsi”. Muut aikamuodot, kuten nykyisyys, menneisyys ja tulevaisuus täydentävät, käyttävät myös menneisyyden osamuotoa. Nykyisen aikamuodon kolmannen persoonan monikkomuoto on sama kuin perusmuoto, kolmannen persoonan yksikkömuoto luodaan yksinkertaisesti lisäämällä -symbolit perusmuotoon ja nykyinen partikkeli luodaan lisäämällä -ing perusmuodolle. Edellisen esimerkin avulla “puhua” konjugoidaan näihin aikamuotoihin “puhua”, “puhua” ja “puhua”.
Sitä vastoin epäsäännöllinen verbi ei noudata näitä sääntöjä. Useimmat epäsäännölliset verbit oppivat kieltä äidinkielenään puhuvat ja melko nuorena kielen taidon kehittyessä. Joskus kuitenkin ja erityisesti toista kieltä opettaessa tarvitaan sanakirja epäsäännöllisten verbien taivutusten löytämiseksi. Useimmat englanninkieliset sanakirjat eivät luettele tavanomaisten verbien konjugaatioita, mutta luettelevat epäsäännöllisten verbien konjugaatiot.
Joskus tavallinen verbi voi olla myös epäsäännöllinen, kun sillä on kaksi eri merkitystä. Esimerkiksi verbi “ripustaa” voidaan konjugoida kahdella tavalla sen käytöstä riippuen. Yksi muodoista käyttää säännöllistä konjugaatiota ja toinen epäsäännöllistä konjugaatiota. Joissakin tapauksissa tiettyjä oikeinkirjoituksia voidaan käyttää useamman kuin yhden verbin taivutuksissa, mutta eri aikamuotoihin. Esimerkiksi verbi “maata” on tavallinen verbi, mutta verbi “jauhaa”, epäsäännöllinen verbi, käyttää “maata” menneisyytenä, mutta sillä on erilainen merkitys.