Situational Leadership, jota joskus kutsuttiin Life Cycle Theoryksi, on Paul Herseyn ja Ken Blanchardin luoma liiketoiminnan johtamismalli. Blanchardin ja Herseyn malli, joka sai ensimmäisen kerran huomionsa 1970 -luvun alussa, perustuu valmiusjohtamistyyliin. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysjohtajan johtamisstrategiat ja päätökset sekä hänen henkilökohtainen johtamistyylinsä riippuvat jokaisesta ainutlaatuisesta tilanteesta tai riippuvat siitä.
Joustavuus ja kypsyys muodostavat suuren osan tilannekohtaista lähestymistapaa. Herseyn ja Blanchardin tilanneteorian mukaan johtajien on oltava kypsiä ottamaan vastuuta teoistaan ja valinnoistaan. Heidän on myös oltava riittävän joustavia muuttaakseen johtamistyylejä voidakseen parhaiten kommunikoida seuraajiensa kanssa. Blanchardin ja Herseyn johtamisteorian taustalla oleva ajatusfilosofia on johtajan ja seuraajan välisen hyvän ottelun tärkeys. Johtajien on kyettävä arvioimaan tarkasti jokaisen seuraajan taitoa, kykyä ja motivaatiota muun muassa seuraajien hallinnoinnissa.
Neljä perustapaa johtaa seuraajia tilanteellisessa johtamismenetelmässä ovat ohjaaminen, tukeminen, valmennus ja delegointi. Hersey ja Blanchard näkevät ohjaamisen tavana, jolla johtaja välittää ohjeet tai ohjeet seuraajilleen. He huomaavat, että johtaja, joka ohjaa tehtäviä seuraajalle, on pohjimmiltaan yksi tapa kommunikoida. Sitä vastoin johtamiskäyttäytymisen tukeminen sallii seuraajan hallita, mitä tehtäviä hän työskentelee, kun taas johtaja tarjoaa vain tärkeimmän päätöksentekovallan.
Blanchardin ja Herseyn mukaan valmennus eroaa tuesta siinä, että johtaja kommunikoi seuraajien kanssa ideoiden luomiseksi. Vaikka johtajalla on valta tehdä lopulliset päätökset, seuraajaa kannustetaan antamaan panoksensa projekteihin. Neljäs tilannekohtaisen johtamisen perusviestintämenetelmä, delegointi, on samanlainen kuin ohjaaminen siinä mielessä, että johtaja antaa tehtävät seuraajalle. Ohjaaminen eroaa kuitenkin delegoinnista, koska delegointi yleensä seuraa paljon enemmän ohjaajaa. Kun delegoi tehtävän seuraajalle, johtaja sallii hänen hallita paremmin menetelmiä halutun tuloksen saavuttamiseksi sen sijaan, että seisoisi jatkuvien ohjeiden kanssa keinona hallita tietyn projektin suuntaa.
Hersey ja Blanchard väittävät, että päätöksenteko siitä, käytetäänkö ohjausta, tukea, valmennusta vai delegoida tilannejohtajuusstrategia kullekin työntekijälle, tarkoittaa sitä, että johtajan on ensin analysoitava erityistilanne. Analysoidessaan tietyn tilanteen tai projektin tarpeita sekä työntekijän valmiustasoa johtaja valitsee sitten parhaan johtamistyylin yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Blanchardin ja Herseyn teoria korostaa, että heikko johtajuus ilmenee, kun johtaja strategioi eri tasolla kuin seuraajan tieto, kokemus, taidot ja asenne.