Termillä “toinen suurvalta” on ollut useita merkityksiä, mutta viimeisin keksittiin vuonna 2003, jolloin New York Timesin toimittaja Patrick Tyler kuvaili yleisen mielipiteen voimaa ympäri maailmaa toiseksi suurvaltaksi. Monet aktivistijärjestöt tarttuivat ajatukseen, ja tämä termin käyttö levisi nopeasti ja ilmestyi useissa julkaisuissa arvostetuista sanomalehdistä aktivistien uutiskirjeisiin.
“Ensimmäinen suurvalta” tässä tapauksessa on Yhdysvallat, valtio, jolla on valtava vaikutus muuhun maailmaan voimakkaan taloutensa, vahvan sotilaallisen ja lihaksikkaan poliittisen voimansa ansiosta. Venäjä oli monin osin 20 -luvulla ”toinen suurvalta”, koska monet ihmiset uskoivat, että Venäjällä oli kyky ottaa vastaan Yhdysvallat sodassa, vaikka ihmishenkien menetys olisi luultavasti ollut melko suuri. Venäjän vallan heikkenemisen myötä globaaliin valtarakenteeseen jäi kuitenkin aukko, jonka ansiosta Yhdysvallat pystyi saavuttamaan ylivalta -aseman.
Vuonna 2003 ihmisiä kuitenkin saapui miljoonia ympäri maailmaa 15. helmikuuta protestoidakseen Yhdysvaltojen tulevaa osallistumista Irakiin. Nämä mielenosoitukset herättivät paljon huomiota, kuten ne tapahtuivat kaupungeissa ympäri maailmaa, mikä osoitti maailmanlaajuista vastenmielisyyttä sotaa kohtaan. Tyler kirjoitti tästä julkisen mielipiteen esittämisestä toisena suurvaltana, ja monet tulkitsivat tämän tarkoittavan sitä, että aktivismi ja maailmanlaajuinen mielipide voivat muuttaa hallituksen tapahtumien kulkua.
Jotkut ovat myös ehdottaneet, että Euroopan unionista voisi tulla toinen itsenäinen suurvalta, koska sen yksittäiset jäsenmaat ovat osoittaneet huomattavaa taipumusta järjestyä ja Euroopan unionista alkoi tulla maailmanlaajuisen politiikan voima pian sen perustamisen jälkeen, jäsentensä taloudellisen ja poliittisen vahvuuden ansiosta.
Lukuisat merkittävät ihmiset ja järjestöt alkoivat puhua toisen suurvallan roolista globaalissa politiikassa aina YK: n pääsihteeristä Kofi Annanista Greenpeaceen. Huolimatta siitä, että termiä innoittaneet massiiviset sodanvastaiset mielenosoitukset olivat tehottomia, monet ihmiset uskovat edelleen, että yksilöillä on valta vaikuttaa hallituksiinsa ja että yhdellä ”sydämellä ja mielellä”, kuten toimittaja sanoi, voi olla vaikutusta maailmassa.