“Tragikomedia” on dramaattinen teos, joka ei välttämättä sovi kunnolla traagiseen tai koomiseen kehykseen tai joka yhdistää elementtejä. Alkuperäisessä merkityksessään se viittasi tyypillisesti näytelmiin ja vastaaviin teoksiin, jotka sisälsivät sekä jumalia että kuninkaita yhdessä orjien ja talonpoikien kanssa tilanteessa, joka ei sovi kumpaankaan. Termi viittasi myöhemmin näytelmiin, joissa ei ollut tragedian edellyttämää kuolemaa, mutta joita ei myöskään voitu luokitella kokonaan komediaksi. Koko 20 -luvun ajan tragikomediaa kuitenkin popularisoitiin teoksena, joka yhdistää molemmat elementit ytimekkäämmin tapahtumien kautta, jotka ovat parhaimmillaan katkerasti makeita.
Termin “tragikomedia” varhainen käyttö johtui antiikin Kreikan draamasta. Tässä yhteydessä termiä käytettiin viittaamaan teoksiin, jotka sisälsivät sekä “korkeita” että “alhaisia” hahmotyyppejä. Nämä roolit oli yleensä varattu tietyille teoksille ja olivat usein toisiaan poissulkevia. Yksi tragikomediaksi kirjoitettu näytelmä saattaa sisältää jumalia, jotka yleensä esiintyivät vain toistensa ja hallitsijoiden kanssa orjien ja talonpoikien rinnalla. Tämäntyyppisiä teoksia kritisoitiin usein ja pidettiin kokeellisena tai draaman epäonnistumisena.
Renessanssin aikana ja sen jälkeen tragikomedian idea muuttui osoittamaan dramaattista teosta, joka ei oikein sopinut kumpaankaan pääluokkaan. Tragediaa pidetään tyypillisesti teoksena, jossa on vakavia ja dramaattisia elementtejä ja joka päättyy lopulta yhden tai useamman hahmon kuolemaan. Sitä vastoin komedia on näytelmä, joka sisältää tyypillisesti kevyempiä elementtejä, ja mikä tärkeintä, päättyy ilman kuolemaa ja sisältää usein häät lopussa.
Tragikomediasta tuli teoksia, joissa oli melko vakavia sävyjä, joskus hauskoja hetkiä, jotka saattoivat näyttää siltä, että ne johtavat kuolemaan, mutta eivät. Tämä voi johtua kohtalon äkillisestä käänteestä tai tarinan muutoksesta. Ne voivat olla erittäin vakavia teoksia, mutta kuoleman puute lopulta esti heitä luokittelemasta tragedioiksi. Tämäntyyppisistä näytelmistä kehittyi lopulta melodraaman teoksia, jotka jatkuvat nykypäivään.
20 -luvulla traagikomedian idea kuitenkin otettiin uudelleen esille. Näytelmäkirjailijat, kuten Samuel Beckett ja Tom Stoppard, loivat teoksia, jotka sisälsivät sekä komediaa että tragediaa, usein toisiinsa. Näissä näytelmissä oli teemoja, jotka olivat melko vakavia, joskus traagisia, mutta esittivät ne absurdin ja komedian kautta. Tämäntyyppinen tragikomedia on usein tarkoitettu havainnollistamaan todellisuuden kaksinaamaisuutta, jossa molemmat ääripäät esiintyvät rinnakkain, usein saman hetken sisällä.