Uskontojen teologia on kristillisen teologian haara, joka tutkii kristinuskon ja muiden maailman uskontojen välistä suhdetta, erityisesti soteriologian tai pelastuksen tutkimuksen osalta. Toisin sanoen yksi uskontojen teologian tärkeimmistä huolenaiheista on se, voidaanko muiden uskontojen kannattajia pelastaa ja jos voi, miten he voivat pelastua. Uskonnon kolme ensisijaista teologiaa ovat yksinoikeus, inclusivismi ja moniarvoisuus.
Eksklusiivisuus on monien konservatiivisten protestanttien näkemys, jonka mukaan vain usko Kristukseen voi johtaa pelastukseen, joten muiden uskontojen seuraajia ei voida pelastaa. Tämä uskontojen teologia juontaa juurensa Jeesuksen lausumaan, että hän on ”tie, totuus ja elämä”. Eksklusiivistit uskovat vahvasti Kristuksen ainutlaatuisuuteen uskonnonopettajien keskuudessa, koska heidän näkemyksensä mukaan hänen opetuksensa ovat ainoita, jotka johtavat iankaikkiseen pelastukseen. Ihmiset, jotka pitävät tätä näkemystä, tulkitsevat Raamattua yleensä kirjaimellisemmin kuin muut kristityt ja osallistuvat todennäköisemmin lähetystyöhön, joka keskittyy toisten kääntämiseen ja opettamiseen.
Inclusivistit uskovat myös, että Kristus on ainoa tie pelastukseen, mutta väittävät, että myös muiden uskontojen kannattajat tuodaan pelastukseen Kristuksen kautta. Inclusivistisen uskontojen teologian mukaan Jumala hyväksyy kaikki vilpittömät uskonnolliset käytännöt Kristuksen tarjoamana, vaikka sen kannattajat eivät olisi tietoisia siitä. Tällaiset ihmiset tunnetaan katolisessa teologiassa nimettöminä kristittyinä, termin, jonka keksi 20-luvun teologi Karl Rahner. Jotkut sanovat, että vain ihmiset, joilla ei ole ollut tilaisuutta kuulla Kristuksesta, voivat olla nimettömiä kristittyjä, kun taas toiset uskovat, että kaikki uskonnolliset ihmiset pelastuvat riippumatta altistumisestaan kristillisyydelle. Kriitikot sanovat, että tällainen näkemys pelastuksesta yrittää säilyttää Kristuksen ainutlaatuisuuden sananpelaamisen avulla, mutta pelastusta, joka ei johdu uskosta Kristukseen, ei todellakaan voida kutsua pelastukseksi Kristuksen kautta.
Pluralistisen uskonnollisen teologian kannattajat uskovat, että kaikki uskonnot ovat yhtä päteviä keinoja tavoittaa Jumala ja että kristinusko ei ole parempi tai huonompi kuin mikään muu. Hyödyllinen analogia moniarvoisuuden ymmärtämiselle voisi olla se, että taivasta pidetään kaupunkina, johon kulkee monia teitä; tie tai uskonto, jota tietty henkilö seuraa, riippuu pitkälti siitä, mistä hän aloitti, mutta lopulta kaikki tiet lähentyvät ja johtavat Jumalan luo. Monimuotoisuuden arvostelijat väittävät, että eri uskonnollisten ryhmien väitteet ovat luonnostaan ristiriitaisia, joten kaikki eivät voi olla totta. Esimerkiksi monet islamilaiset lahot opettavat, että pelastus tulee hyvien tekojen kautta, kun taas useimmat kristityt uskovat, että pelastus tulee uskosta eikä teoista. Toiset kuitenkin pitävät moniarvoisuutta voimana, joka kykenee edistämään rauhaa kaikkien uskontojen kannattajien keskuudessa.
Jotkut ovat arvostelleet uskontojen teologiaa siitä, että se on keskittynyt näkemyksiin taivaasta ja pelastuksesta kuoleman jälkeen, pois lukien maalliset suhteet uskontojen välillä. Esimerkiksi inclusivismia vastaan on hyökätty sillä perusteella, että se devalvoi lähetystyön tarpeen.Jos inclusivistit kuitenkin uskovat, että kristinusko on paras tapa elää maan päällä riippumatta siitä, mitä vaikutusta tapahtuu kuoleman jälkeen, he voivat silti osallistua lähetystyöhön. Monet teologit työskentelevät kohti uskontojen teologiaa, joka tasapainottaa sekä maalliset että taivaalliset huolenaiheet, mutta soteriologia on edelleen hallitseva kysymys tällä oppialalla.