Uudelleenrakentaminen, kun sitä tarkastellaan nykyajan ihmisyhteiskunnan yhteydessä, viittaa prosessiin, jolla ihmisten kesyttäminen lopetetaan. Uudelleenrakentamisen filosofia perustuu ajatukseen, että ihmisten muuttunut sivilisaatio on ajan myötä johtanut ihmisen kesyttämiseen. Uudelleenrakennuskäytännöt pyrkivät kääntämään tämän kesyttämisen ja palauttamaan ihmiset esisivilisoituneeseen, villiin olotilaan.
Uudelleenrakentamisteorian mukaan kesyttämistä pidetään negatiivisena, luonnotonta vaikutusta yhteiskunnan jatkuvan ja kertyvän modernisoinnin seurauksena. Sen sijaan, että modernisaatiota ja sivilisaatiota pidettäisiin ihmisyhteiskunnan edistyksenä, uudelleenrakennusteoriat näkevät nämä voimat poikkeuksena ihmisen elämän luonnollisesta ja oikeasta tilasta.
Uudelleenrakentaminen pitää ihmisten luonnollista tilaa esisivilisoituneena, villinä, ensiluokkaisena elämäntilana, jossa monimutkaisilla sosiaalisilla rakenteilla, tekniikalla ja muilla sivilisaation merkkeillä ei ole sijaa. Uudelleenrakentaminen kritisoi näitä moderneja ajatuksia sekä useimpia nykyajan ihmiselämän piirteitä, joilla ei ole mitään tekemistä puhtaan selviytymisen kanssa.
Käytännössä uudelleenrakentaminen pyrkii kääntämään ihmisten kesyttämisen ottamalla uudelleen käyttöön synnynnäisen tiedon, jota pidetään luontaisena, ja sen, jonka uskotaan kadonneen ihmislajin asteittaisen kesyttämisen aikana. Tämä luontainen tieto sisältää esimerkiksi kasvi- ja eläinlajien tuntemuksen. Uudelleenrakentaminen pitää ihmisten luonnollista ja synnynnäistä tietoa enemmän yhteydessä luontoon ja luontoon. Se pyrkii palauttamaan ihmiset paikalleen villiin luontoon, palauttamaan heidät kokonaisvaltaiseen olemukseen.
Koska yhteiskunta hylkää yhteiskunnan tai sen, mitä pidetään sosiaalisen kesyttämisen oireena, uudelleensijoittamisella on yhteyksiä anarkismiin. Tarkemmin sanottuna uudelleenrakentaminen voidaan yhdistää vihreään anarkismiin ja anarkoprimitivismiin. Vihreä anarkismi on yhdistelmä sosiaalisia, poliittisia ja filosofisia teorioita, jotka korostavat ympäristön tärkeyttä ja kritisoivat ihmisten siirtymistä pois ympäristöstä sopivasta tilasta. Tässä mielessä uudelleenrakentamista voitaisiin pitää välineenä, jolla vihreän anarkismin kannattajat voisivat kääntää kesyttämisen kielteiset vaikutukset.
Uudelleenrakentaminen liittyy myös anarkoprimitivismiin siinä mielessä, että ihmisten sivilisaatiota ei pidetä edistyksellisenä, vaan syrjäyttävänä, harhaanjohtavana ja luonnoton. Tarkemmin sanottuna anarkoprimitivismi pitää nyky-yhteiskunnan negatiivisia puolia oireina teollistumisesta, tekniikasta, työnjaosta ja erikoistumisesta sekä muista poikkeamista ihmisten alkuperäisestä villitilasta. Anarkoprimitivismi asettaa nomadisen, alkeellisen, metsästäjä-keräilijän elämäntavan ihmiselämän alkuperäiseksi ja synnynnäiseksi tilaksi ja pitää kaikkea tästä tilasta poikkeamista luonnotonta ja negatiivista. Aivan kuten uudelleenrakentaminen, anarkoprimitivismi osoittaa sormella modernisoidun yhteiskunnan näkökohtia, kuten maataloutta, hierarkiaa ja muunlaista sosiaalista kerrostumista.