Uuden liiton teologia on näkemys raamatullisesta ja maailmanhistoriasta, jota jotkut kalvinistiset kristilliset piirit pitävät, erityisesti reformoitujen presbyteerien tai reformoitujen baptistiryhmien keskuudessa. Sen ainutlaatuisuus koostuu sen näkemyksestä lopullisesta tauosta Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välillä. Vaikka muut ryhmät, kuten dispensationalistit, ovat samaa mieltä, Uuden liiton teologia väittää myös, että tietyt Vanhan testamentin lupaukset koskevat kirkkoa – tai hengellistä Israelia – eikä kirjaimellista etnistä tai kansallista Israelia. Tämä näkemys nähdään joskus keskipisteenä kahden vanhemman teologian välillä: liiton teologia ja dispensationalismi.
Uuden liiton teologian kannattajat uskovat, että Vanha testamentti oli väliaikainen liitto, jonka tarkoitus oli korvata Uusi testamentti. He väittävät lopullisen tauon näiden kahden pelastushistorian ajanjakson välillä. Tässä mielessä seurakunta, joka aloitti helluntaina, korvaa Israelin kaikkien Vanhan testamentin lupausten vastaanottajana, jotka eivät olleet täyttyneet Kristuksen aikaan.
Uuden liiton teologia säilyttää joitakin yhtäläisyyksiä liiton teologian kanssa, joka on toinen kalvinistinen näkökulma. Molemmat näkemykset sallivat juutalaisten pelastuksen ennen Kristuksen aikaa, mutta väittävät, että he pelastuivat armon liiton – Uuden testamentin liiton – alla, vaikka he eivät tienneet sen olemassaolosta tuolloin. Merkittävää on kuitenkin, että liiton teologia näkee enemmän jatkuvuutta kahden ajanjakson välillä kuin Uuden liiton teologia. Kun jälkimmäinen näkee Vanhan testamentin lakkautettuna, entinen pitää sitä valmiina. Liiton teologia väittää myös, että kirkko oli olemassa Vanhan testamentin aikana eikä perustettu Kristuksen ajan jälkeen.
Toinen samanlainen mutta kilpaileva näkemys on dispensalismi. Uuden liiton teologien tavoin dispensationalistit näkevät lopullisen tauon Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välillä ja pitävät helluntaipäivää kirkon alkamispäivänä. Taloudenhoitajat uskovat kuitenkin, että Israelin kanssa tehdyt liitot täytetään Israelin kanssa – Aabrahamin kirjaimellisten jälkeläisten kanssa – eikä kirkon kanssa Israelin hengellisenä inkarnaationa. Dispensationalistit sen sijaan, että uskoisivat kahteen pelastavaan ajanjaksoon – Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin – uskovat seitsemään kokonaiseen taloudenhoitokauteen, joista jotkut, mukaan lukien vuosituhat, eivät ole vielä syntyneet. Tämä näkemys on suosittu sekä kalvinistisissa että muissa protestanttisissa ryhmissä.
Olennaista näiden teologioiden ymmärtämisessä on sanan “liitto” ymmärtäminen, joka on synonyymi “testamentille”. Molemmat sanat määritellään joskus yksinkertaisesti “lupaukseksi”, mutta itse asiassa liitto on hieman monimutkaisempi. Liitto on kahden tai useamman ihmisen tai ryhmän välinen sopimus, joka voi olla joko ehdollinen tai ehdoton, ikuinen tai väliaikainen. Jotkut liiton monista teologisista tulkinnoista väittävät, että liitot, jotka Jumala teki Israelin kanssa Vanhassa testamentissa, ovat edelleen voimassa. Toiset näkemykset väittävät, että nämä liitot ovat nyt mitättömiä tai että ne todella koskevat nyt kirkkoa pikemminkin kuin etnisiä tai kansallisia israelilaisia. Näihin lupauksiin sisältyy sekä hengellinen että fyysinen pelastus.