Alussa mediajournalismi oli kaupungin huutajan maakunta. Myöhemmin ilmestyi sanomalehtiä, jota seurasi televisio ja radio. Nämä kolme jälkimmäistä viestintäpaikkaa – kaupunkien huutajat kaatuivat tien varrelle aikana, jolloin Gutenberg keksi painokoneen – omistivat mediajournalismin virtuaalisen monopolin Internetin luomiseen saakka. Tuloksena olevat chatit, blogit, uutissivustot, henkilökohtaiset verkkosivustot, podcastit ja videomahdollisuudet tarjosivat sekä uutisia että mielipiteitä yksilöiltä ja asiantuntijoilta. Tulos on tullut tunnetuksi uuden median journalismina.
Uuden mediajournalismin voimakas nousu saattoi johtua pääasiassa tekniikan kehityksestä, mutta myös yleinen tyytymättömyys olemassa oleviin journalismin muotoihin vaikutti asiaan. Joskus perinteiset mediatoimittajat täyttivät omat neutraalin ja puolueettoman raportoinnin tasonsa, ja toisinaan eivät. 20-luvun viimeisellä neljänneksellä-todennäköisesti voittojen kasvattamiseksi-raja perinteisen mediajournalismin, mainonnan, viihteen ja esityslistaan perustuvan raportoinnin välillä muuttui melko hämäräksi. Uuden median journalismi – raportointi ja mielipiteet, joita usein kutsutaan “kansalaistoimittajiksi” – räjähti tyypin, lukumäärän ja suosion suhteen.
Useat uuden median journalismiin erikoistuneet verkkosivustot kasvoivat niin suuriksi ja suosittuiksi, että niistä tuli elinkelpoisia kilpailijoita perinteiselle medialle. Uuden median toimittajien verkkosivustot ovat yleensä esityslistan mukaisia. Esimerkiksi alan merkittävät toimijat, kuten The Drudge Report, on suunnattu konservatiivisesti suuntautuneelle yleisölle, kun taas The Huffington Postin kaltaiset sivustot pyrkivät saavuttamaan vapaamman yleisön. Ero näiden uusien tiedotusvälineiden toimittajien ja perinteisten mediatoimittajien välillä on se, että entiset eivät yleensä teeskentele puolueettomuutta. Lukija tietää, mitä he saavat ennen tosiasiaa, ja voi siten tutustua erilaisiin tarjouksiin ja tehdä omat erot tosiasioiden ja mielipiteiden välillä.
Perinteisten mediaryhmien omistajat sekä toimittajat ja lähetystoiminnan harjoittajat, jotka työskentelivät tällaisissa järjestöissä, alun perin yleensä hylkäsivät bloggaajat ja muut uuden median toimittajat epäammattimaisiksi. Tämä skenaario muuttui, kun monet perinteiset toimittajat – tyytymättömiä kattavuuteen ja sisältöön liittyviin tiukkoihin rajoituksiin, joiden alla he olivat aiemmin työskennelleet – muuttivat uuden median journalismin maailmaan. Vaikka valtavirran lehdistössä kesti muutaman vuoden väistämätöntä, monet perinteiset tiedotusvälineet hyödyntävät nyt uuden median journalismin lukemattomia mahdollisuuksia levittääkseen sanomansa yleisölle.