Väestönlaskennan nimetty paikka (CDP) on luokitus, jota Yhdysvaltain väestönlaskenta käyttää tietojen keräämiseen ja taulukointiin. Väestönlaskennan osoittamat paikat ovat paikallisesti tunnustettuja yhteisöjä, joilla on väestöryhmiä, joilla ei ole oikeudellista asemaa, kuten niiden perustamista osavaltioihin, joissa ne sijaitsevat. Esimerkki väestönlaskennan osoittamasta paikasta voi olla pieni ryhmä taloja, jotka sijaitsevat kaukana naapurikaupungista, kylästä tai kylästä maaseudulla, jossa asuu 150-200 ihmistä. CDP: lle ei ole kiinteitä väestörajoja; yleensä niiden väkiluku on noin 3,500.
Useat ominaisuudet erottavat väestönlaskennan osoittaman paikan muista “paikoista” tai väestökeskuksista. Ensimmäinen on yhdistämisen puute. Toinen on kuntahallinnon ja palvelujen puute. Vaikka väestönlaskennan nimetty paikka voi olla kukoistava yhteisö, sillä ei ole valittuja virkamiehiä, poliisia ja vastaavia palveluja, vaan se luottaa alueelle yleensä tarjottaviin palveluihin. Esimerkiksi lainvalvonnasta vastaavat lääninherrat. Koska CDP: itä ei virallisesti tunnusteta, niiden rajat määrittävät väestönlaskennan virkamiehet, jotka turvautuvat paikallisten asukkaiden ja naapurivirkailijoiden tietoihin. Niitä ei voida sijoittaa yhdistettyjen paikkojen sisälle, ja joissakin valtioissa ne eivät myöskään voi rajata suoraan liitettyjä paikkoja.
Paikalliset asukkaat käyttävät myös tiettyä nimeä viittaamaan väestönlaskennan osoittamaan paikkaan, ja posti voi tunnistaa tämän nimen toimitusta varten ja julkaista sen paikkaa koskevissa asiakirjoissa. Liikennemerkit ja muut opasteet sisältävät myös CDP: n paikallisen nimen, ja nimen on oltava erilainen kuin naapurimaiden sisältämien paikkojen nimet. Sen määrittäminen, että sijaintia on pidettävä väestönlaskennan nimeämänä paikkana, ei anna oikeudellista asemaa, sillä termiä käytetään ensisijaisesti väestönlaskennan helpottamiseksi. CDP voi sijaita aivan kunnan ulkopuolella tai se voi olla melko kaukainen alueesta riippuen.
Väestönlaskenta on kerännyt tietoja “rekisteröimättömistä paikoista” 1800-luvun puolivälistä lähtien, jolloin väestönlaskijat alkoivat ensin tunnustaa, että tällaisilla paikoilla oli usein asema alueyhteisöissä, vaikka niitä ei olisikaan liitetty ja laillisesti tunnustettu. Tällaisten sijaintien määritelmät vaihtelivat, samoin kuin tiedonkeruutrendit, aina vuoteen 1950 asti, jolloin Yhdysvaltain väestönlaskenta aloitti virallisesti tietojen keräämisen sisällyttämällä ”rekisteröimättömät paikat” ja myöhemmin ”väestönlaskennan osoittamat paikat”.
Väestötietoja näistä paikoista ja niiden asukkaista voi saada Yhdysvaltain väestönlaskennasta. Erityisesti maaseudulla tällaiset tiedot voivat olla erittäin mielenkiintoisia, koska ne voivat paljastaa radikaaleja eroja sosioekonomisessa asemassa ja rodussa pienten yhteisöjen välillä, joita ei muuten voida laskea.