Välimiesmenettely on silloin, kun päätöksentekoa käsittelevä tuomioistuin nimitetään auttamaan riidan ratkaisemisessa. Välimiesoikeus voi koostua yhdestä henkilöstä tai yksilöiden ryhmästä. Tuomioistuimen jäsenet tunnetaan välimiehinä tai välimiehinä. Välimiesoikeus määrää, miten tällainen vaihtoehtoinen riidanratkaisu – tuomioistuinjärjestelmien ulkopuolella muodostettu ratkaisu – toteutetaan laillisesti.
Vapaaehtoisen ja pakollisen välimiesmenettelyn välillä on ero. Vapaaehtoinen välimiesmenettely tapahtuu, kun molemmat osapuolet sopivat valitsevansa välimiehen ratkaisemaan erimielisyytensä. Pakollinen termi voi olla harhaanjohtava. Välimieslainsäädäntö pitää käytäntöä pakollisena vain, jos osapuolet ovat jo aiemmin sopineet välimiesmenettelyn käyttämisestä syntyvien konfliktien ratkaisemiseksi.
Ei-sitovan ja sitovan välimieslainsäädännön välillä on myös toinen ero. Ei-sitova välimiesmenettely on enemmän neuvoa-antava käytäntö. Välimiesoikeus antaa molemmille osapuolille paremman käsityksen asemastaan antamalla lausuntonsa vaatimustensa perusteista, mutta se ei määrää tapauksen tulosta, kuten tapahtuu muissa vaihtoehtoisissa riidanratkaisumuotoissa, kuten sovittelussa. Sovittelussa kolmas osapuoli antaa lausunnon lisäksi suosituksia siitä, miten riidan osapuolet voivat päästä sopimukseen. Sitovassa välimiesmenettelyssä osapuolet sitoutuvat noudattamaan välimiesoikeuden päätöstä, jota välimieslainsäädännössä ei viitata tuomioon vaan välimiesmenettelyyn.
Kun välimiesmenettely annetaan, se voi olla maksun, määräyksen tai ilmoituksen muodossa. Joillakin lainkäyttöalueilla tuomioistuimella voi olla valta määrätä määräys, pakottaa osapuoli tekemään tai pidättäytymään jostakin tai oikaisemaan sopimus tai muu asiakirja. Välimieslaki ja välimiesoikeuden toimivalta voivat vaihdella lainkäyttöalueen mukaan. Maiden välillä on eroja ja monissa maissa kansallisen välimieslainsäädännön ja maakuntien tai alueiden välityslainsäädännön välillä on eroja.
Kansainvälisellä tasolla on olemassa useita yleissopimuksia välimiestuomioiden tunnustamisesta. Yleisimmin hyväksytty on YK: n yleissopimus, joka tunnetaan nimellä 1958 New Yorkin yleissopimus, jonka on ratifioinut yli 140 maata. Nämä maat ovat sopineet kohtelevansa muista allekirjoittajamaista peräisin olevia välimiesmenettelyjä ikään kuin ne olisivat omien kansallisten tuomioistuimiensa antamia tuomioita. Kansainvälinen välimiesoikeus voi siten auttaa kiertämään eri muodollisuuksia oikeusjärjestelmien välillä ja toisinaan myös olemaan helpommin täytäntöönpanokelpoisia ja sovellettavia kuin vain yhdellä lainkäyttöalueella annetut tuomiot.