Vapaa vaihtelu on ilmiö, jossa kahta eri ääntä voidaan käyttää vuorotellen puheessa. Kielitieteilijät määrittelevät tämän ilmiön käyttämällä äidinkielenään puhuvien aitouden testiä. Toisin sanoen, jos äidinkieliset puhujat voivat käyttää kahta eri ääntä ja niitä pidetään oikeana ääntämisenä, niiden kaksoiskäyttöä pidetään vapaana vaihteluna.
Vapaassa vaihtelussa käytetyt äänet voivat olla vokaaleja tai konsonantteja. Yksi yleinen esimerkki englannista on sana “data”. Tässä lyhyttä “a” -ääntä, kuten “omenaa”, voidaan käyttää ensimmäisessä vokaaliasennossa, tai kaiutin voi sen sijaan käyttää pitkää “a” -ääntä kuten sanassa “päivä”. Nämä ovat yleisesti hyväksyttyjä ääntämisiä amerikkalaisessa englannissa ja useimmissa muissa kielen alueellisissa muodoissa.
Muita esimerkkejä ovat konsonanttiäänien käyttö. Jotkut näistä voivat olla erittäin teknisiä ja vivahteikkaita. Esimerkiksi amerikkalaisessa englannissa sanat, kuten “köysi”, voidaan lausua joko glottal stopilla, jossa kuuntelija ei todellakaan kuule “p” ääntä, tai täydellä plosiveilla, jossa “p” loppu on näkyvä.
Englanniksi, kuten joillakin muilla kielillä, vapaiden vaihtelujen tapausten tutkiminen voi näyttää kieltenoppilaille ja muille melko paljon siitä, miten “luonnollinen kieli” tai “äidinkieli” toimii. Useimmat englannin kielen oppijat esimerkiksi lausuvat monia edellä mainittuja täydellisiä plosiveja, kun taas monet äidinkielenään puhuvat eivät. Yleinen esimerkki amerikkalaisesta englannista on kirjaimen “t” käyttö eri sanoissa. Vaikka esimerkiksi uutiskantajat tai muut voivat sanoa sanan “Internet” kahdella positiivisella “t” -äänellä, on myös tavallista, että äidinkielenään englantilaiset puhuvat sanan enemmän kuin sisäinen netti. Jotkut viittaavat tähän erona muodollisen tai ammattimaisen amerikkalaisen englannin ja “katukielen” välillä, vaikka sen hyväksyttävyys voi myös vaihdella maan eri alueilla.
Vaikka termi, vapaa vaihtelu, kuulostaa varsin tekniseltä ja sitä käytetään enimmäkseen kielellisissä tai akateemisissa yhteisöissä, sen käytön arvioiminen on itse asiassa varsin käytännöllistä kaikille, jotka yrittävät jäljitellä äidinkieltä millä tahansa kielellä. Ihmiset voivat käyttää tätä ajatusta ymmärtääkseen murteita, alueellisia aksentteja tai muodollista tai epävirallista puhetta. Kielitieteilijät voivat myös käyttää ilmiötä tutkiakseen mekaniikkaa siitä, miten ihmiset ilmaisevat itseään tietyllä kielellä. Termi tarkoittaa sitä, milloin puhujilla voi olla useampi kuin yksi sanan tai lauseen ääntämisvaihtoehto, mikä voi olla erittäin hämmentävä tilanne kielen oppijoille.