Verkon virtualisointi on menetelmä, jolla tietokoneverkkoresurssit yhdistetään yhdeksi alustaksi, joka tunnetaan virtuaaliverkkona. Se saavutetaan ohjelmistoilla ja palveluilla, jotka mahdollistavat tallennustilan, kaistanleveyden, sovellusten ja muiden verkkoresurssien jakamisen. Tekniikka käyttää virutalisointiprosessin kaltaista menetelmää virtuaalikoneiden simuloimiseksi fyysisissä tietokoneissa. Virtuaaliverkko käsittelee kaikki verkon laitteistot ja ohjelmistot yhtenä resurssikokoelmana, johon pääsee käsiksi fyysisistä rajoista riippumatta. Yksinkertaisesti sanottuna verkon virtualisoinnin avulla jokainen valtuutettu käyttäjä voi jakaa verkkoresursseja yhdestä tietokoneesta.
Verkon virtualisoinnissa on kaksi muotoa, ulkoinen ja sisäinen. Ulkoinen virtualisointi yhdistää yleensä useita verkkoja – tai verkkojen osia – yhdeksi virtuaaliseksi kokonaisuudeksi. Sisäinen virtualisointi tarjoaa järjestelmän laajuisen jakamisen ja muita verkkotoimintoja ohjelmistosäiliöille, jotka toimivat verkon ohjelmistokomponenttien isäntäympäristöinä yhdessä fyysisessä järjestelmässä. Ulkoinen lajike on yleisimmin käytetty tapa luoda virtuaalisia verkkoja. Näitä virtualisointityökaluja levittävät toimittajat tarjoavat yleensä joko yhden tai toisen muodon.
Verkon virtualisointi ei ole täysin uusi käsite. Itse asiassa verkon ylläpitäjät ovat käyttäneet laajalti virtuaalisia yksityisiä verkkoja (VPN). Virtuaaliset lähiverkot (VLAN) ovat myös yleinen muunnelma verkon virtualisoinnista. Molemmat toimivat esimerkkinä siitä, kuinka merkittävät edistysaskeleet tietokoneiden liitäntämenetelmissä ovat mahdollistaneet sen, että maantieteelliset linjat eivät enää rajoita verkkoja.
Organisaatiot voivat käyttää verkon virtualisointia useista syistä, mutta monet tekevät niin, koska se mahdollistaa räätälöinnin ja helpon verkon käytön. Virtualisointi voi tarjota räätälöityjä käyttöoikeuksia, joiden avulla järjestelmänvalvojat voivat jakaa tärkeitä verkkopalveluja, kuten kaistanleveyden kuristusta ja palvelun laatua (QoS). Se voi myös tarjota konsolidoinnin mahdollistamalla useiden fyysisten verkkojen yhdistämisen yhdeksi virtuaaliverkkoksi, mikä mahdollistaa virtaviivaisen ja yksinkertaistetun hallinnan.
Verkon virtualisoinnilla on joitain haittoja. Ehkä merkittävin on se, että palvelimen virtualisoinnin tapaan se voi tuoda esiin monimutkaisemman suorituskyvyn lisäksi. Se vaatii myös verkon ylläpitäjien ja käyttäjien korkeampia taitoja.
Onnistunut verkon virtualisointi vaatii harkittua suunnittelua. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että sitä ei ole käytetty niin laajalti kuin perinteistä laitteistovirtualisaatiota, käsite, joka juontaa juurensa 1960 -luvulle. Monet organisaatiot päättävät suunnitella ja toteuttaa tekniikan vaiheittain, usein päättäen aloittaa IT-ympäristön ei-olennaisista näkökohdista. Tätä strategiaa käytetään usein häiriöiden minimoimiseen ja organisaation mahdollistamaan virtualisoinnin arvon määrittäminen ennen sen käyttöönottoa koko verkossa.