Kaupan suhteellinen etu on se etu, joka yhdellä maalla on toiseen verrattuna tietyn tavaran tai palvelun tuotannossa. Tämä etu voi johtua maan infrastruktuurista, työvoimasta, tekniikasta tai innovaatioista tai luonnonvaroista. Suhteellisen edun käyttäminen kaupassa edellyttää, että maiden on käytettävä suurinta osaa ponnisteluistaan sellaisten tavaroiden tuottamiseen, joissa niillä on suhteellinen etu. Tämän vastakohtana on, että maiden tulisi yrittää tuoda maahan tavaroita, jotka ovat suhteellisen epäedullisia heille, mikä luo edullisen tilanteen kaikille ulkomaankauppaa harjoittaville maille.
Kansakuntien välinen kauppa on aina ollut suuri osa maailmantaloutta. Näin on vieläkin nykypäivänä, kun otetaan huomioon teknologian tarjoamat vaikuttavat edistysaskeleet sekä kuljetuksessa että viestinnässä. Jokaisessa maailman maassa on tiettyjä tuotteita, joita ne pystyvät tuottamaan korkealla hinnalla ja alhaisilla kustannuksilla verrattuna muihin maihin. Tämä tosiasia ajaa käsitystä suhteellisesta edusta kaupassa.
Esimerkkinä siitä, kuinka kaupan suhteellinen etu ilmenee, kuvitellaan kahta maata, jotka harjoittavat autojen tuotantoa. Maa A on valmistanut autoja jo pitkään, ja ne ovat toteuttaneet erilaisia teknologisia edistysaskeleita, joiden avulla ne voivat valmistaa autoja edulliseen hintaan. Sitä vastoin maan B autoteollisuus on vasta alkamassa, ja sen seurauksena työvoima ja saatavilla olevat raaka -aineet eivät edistä korkean tason tuotantoa.
Tässä tapauksessa on järkevää, että maa A laittaa suuren osan resursseistaan autojen tuotannon taakse. Maa A: n olisi myös keskityttävä autojen vientiin maan B kaltaisiin maihin, joilla ei ole kapasiteettia tuottaa niitä suurilla tasoilla. Toisaalta maa B tuhlaa ponnistelujaan yrittää tuottaa autoja korkealla tasolla. Sen sijaan kaupan suhteellisen edun käsite olettaa, että tämän maan olisi keskityttävä niihin tavaroihin, joiden tuotantoon se on paremmin varusteltu.
Kaikkien maiden, jotka käyttävät suhteellista etua kaupassa tavaroiden vientiin, olisi myös oltava valmis tuomaan kyseiset tavarat, jos niistä ei ole etua. Rahan käyttäminen sellaisten tavaroiden tuottamiseen, joissa etu on, tarkoittaa tämän ylituotannon vaihtoehtoiskustannusten ottamista. Tämä vaihtoehtoinen hinta on kannattava, koska kyseinen maa voi yleensä saada hyötyä viennistä, jota se myy muihin maihin. Kun tämä järjestelmä on käytössä, kaikki kauppakumppanit voivat pelata vahvuuksillaan, puskuroida heikkouksiaan ja hyötyä kansainvälisistä kaupoista aina.