Vesikello on ajanmittauslaite, joka käyttää ajan mittaan vesivirtaa. Se ei ole niin tarkka kuin useimmat nykyaikaiset ajanmittauslaitteet, mutta kun nämä kellot kehitettiin ensimmäisen kerran, ne olivat aikaansa nähden riittävän hyviä. Uskotaan, että ne voivat olla vanhimpia laitteita, joita käytettiin ajan pitämiseen, koska niistä on kirjoitettu kirjallisia tietoja noin 4000 eaa., Ja fyysisiä esimerkkejä Egyptistä on vuodelta 1500 eaa.
Vesikello voi toimia useilla tavoilla, mutta yleensä tällaiset kellot luokitellaan joko sisään- tai ulosvirtaukseksi. Ulosvirtauskello pitää aikaa antamalla veden valua hitaasti pois; esimerkki antiikista oli kulho, joka oli merkitty viivoilla ja jonka pohjassa oli pieni reikä. Kulho täytettiin ja sen annettiin valua hitaasti, ja viivoja käytettiin ajan seurantaan. Sisäänvirtauskellon tapauksessa veden virtausta astiaan, kuten sylinteriin, käytetään mittaamaan ajan kulumista.
Vesikellot on alun perin kehitetty astrologisten havaintojen tekemistä varten, jolloin ajan kulumisesta voi tulla tärkeä tekijä. Niitä käytettiin ilmeisesti myös ajan kulumisen mittaamiseen puheiden ja muiden tapahtumien aikana. Tämän tekniikan alkuperä ei ole tiedossa, vaikka Egyptissä näyttää olevan joitakin vanhimmista esimerkeistä; niitä käytettiin myös Aasiassa, Lähi -idässä ja Kreikassa, missä kelloa kutsuttiin clepsydraksi tai ”veden varastajaksi”.
Kellon tarkkuutta voidaan hienosäätää paineistamalla vettä tai käyttämällä erilaisia työkaluja virtausnopeuden muuttamiseksi. Jotkut muuttuivat melko kehittyneiksi ja muuttuivat monimutkaisiksi kellotorneiksi. Muiden ajanmittauslaitteiden ilmaantuessa tekniikka alkoi siirtyä pois, ja vesikellot ovat nykyään suurelta osin uteliaisuus eikä käyttökelpoinen aika, koska on kehitetty tarkempia ajanmittausmenetelmiä.
Tarve tarkemmille kellonaikoille alkoi ilmaantua etsintäkauden aikana, jolloin merenkulkijat tarvitsivat kiireellisesti tarkkoja kelloja, jotta he pystyisivät mittaamaan pituusasteita. Tänä aikana alkoi kehittää tarkempia ja luotettavampia kelloja, ja teollisen vallankumouksen myötä, kun tarve pitää tarkka aika tuli entistä tärkeämmäksi, kehitettiin vielä parempia kelloja. 19 -luvulla vesikello oli laajalti poistettu käytöstä, vaikka niitä käytettiin edelleen joillakin syrjäisillä alueilla, joilla ihmisten päivien rytmejä ei tarvinnut säätää niin tarkasti.