Termillä kirkkoherra on useita merkityksiä, ja sitä on käytetty kristillisissä uskonnoissa tuhansia vuosia. Katolisen kirkon paavilla on Kristuksen vikaari eli Vicarius Christi. Pohjimmiltaan hän on Jumalan maallinen edustaja ja on saanut nimityksensä Kristukselta. Sana “sijainen” voi antaa käsityksen siitä, mitä termi tarkoittaa: elää sijaisesti tarkoittaa elää ilman suoraa kokemusta jostakin, vaan pikemminkin jonkin muun kautta. Joku voi elää sijaisena toisen henkilön välityksellä, katsomalla televisiota tai lukemalla kirjoja. Nämä asiat, jotka eivät ole suoria kokemuksia, ovat sen ihmisen pappeja, joka kokee asiat toisen käden; ne edustavat kokemusta olematta kokemusta.
Itse asiassa eri uskonnoissa vikaari on kirkon sijaissymboli tai paremmin määritelty kirkon edustajana. Termillä on sittemmin tullut monia hienoja eroja kirkon johtajasta tai papista. Se voi myös osoittaa kirkon palvelutehtävissä työskentelevän henkilön aseman tai koulutuksen.
Nykyaikaisessa mielessä luterilainen kirkkoherra on pääosin suorittamassa harjoitteluaan eikä ole saanut vihkimystä. Koulun jälkeen hän palvelee seurakuntaa vuoden ajan ja hänelle maksetaan pieni apuraha tästä palvelusta. Tämä on hänen harjoituskentänsä, ja hänen nimityksensä seurakuntaan kestää lähes aina vuoden. Hänestä voi sitten tulla kirkon pastori tai rehtori tai jäädä auttamaan seurakuntaa, jossa hän aloitti työnsä. Tälle henkilölle maksaa joko kirkko, jossa hän työskentelee, tai suurempi kirkkorakenne.
Yleisimmin termiä käytetään kuvaamaan anglikaanisen ja piispakunnan papiston jäseniä. Varhainen kirkkoherra nimitettiin sellaiseksi sen mukaan, miten hänelle maksettiin. Yleensä erään seurakunnan rehtori eli itsensä ylläpitävän seurakunnan kymmenyksistä ja lahjoituksista. Anglikaanisen kirkon yleiskorvausjärjestö nimittäisi kirkkoherran ja maksaisi hänelle, kun yksittäinen kirkko ei vielä kyennyt ylläpitämään itseään.
Usein vastikään järjestettyä kirkkoa, joka ei voi vielä elää lahjoitusten avulla, kutsutaan lähetystyöksi. Sen johtaja, piispa- tai anglikaanisen kirkon edustajana, on lähetystyön johtaja. Hän saa edelleen palkkaa yleiskorvausjärjestöltä, kunnes kirkko on vakiintunut ja hänellä on varaa tukea rehtoria. Tässä vaiheessa hänestä voi tulla rehtori ja hän saa kaikki tai ainakin suurimman osan palkastaan perustamastaan kirkosta.
Nykyään termiä käytetään enimmäkseen Isossa -Britanniassa, ja useimmat papit kutsuvat itseään ministereiksi tai pappeiksi. Luterilaista kirkkoa lukuun ottamatta ihmiset todennäköisesti näkevät, että suurin osa protestanttisten kirkkokuntien ministereistä nimittää itsensä pappeiksi tai ministereiksi, koska he toimivat samalla auktoriteetilla riippumatta heidän palkkansa rakenteesta. Termiä “rehtori” käytetään edelleen laajalti, koska tämä henkilö on tavallisesti yhden kirkon pää ja vastaa yleensä kirkon taloudellisista näkökohdista.