Communications Decency Act, joka tunnetaan myös nimellä 1996. vuoden televiestintälain V osasto, hyväksyttiin Yhdysvalloissa säännelläkseen tai kieltääkseen tiettyä tietoliikennevälineisiin ja -laitteisiin liittyvää toimintaa. Alun perin senaatissa esitettiin itsenäisenä lainsäädäntönä, jolla pyrittiin säätelemään tai poistamaan kyberavaruuden sopimattomuus, ja sitä laajennettiin myöhemmin sisältämään säännöksiä, jotka kattavat kaapelitelevisiossa olevan aikuisille suunnatun sisällön ja säädytöntä tai häiritsevää puhelua. Laki sisällytettiin televiestintälakiin, jota kehitettiin tuolloin ensimmäisenä merkittävänä alan lainsäädännön päivityksenä liittovaltion viestintäkomission (FCC) perustamisen jälkeen vuonna 1934.
Osa toiminnasta, jonka viestinnän säädyllisyyslaki yritti kieltää, oli televiestintälaitteiden, kuten puhelinten, säädytön tai häiritsevä käyttö, kaapelitelevisiossa kelvottomat ohjelmat ja Internetin käyttö pornografian lähettämiseen tai käyttämiseen. Viestinnän säädyllisyyslaissa säädettiin myös kaapelitelevisiosignaalien sekoittamisesta muiden kuin tilaajien pääsyn estämiseksi, erityisesti aikuisille suunnatussa ohjelmoinnissa, ja kaapelioperaattoreiden oikeudesta kieltäytyä kuljettamasta tiettyjä ohjelmia. Laki oli yksi varhaisimmista Internetin sääntelyyrityksistä, ja se piti Internet -palveluntarjoajat (ISP) immuuneina oikeudellisista toimista kolmannen osapuolen tarjoaman sisällön suhteen. Jos esimerkiksi lapsi kirjautui Internetiin perhetietokoneen kautta ja käytti pornografista verkkosivustoa, Internet -palveluntarjoajaa ei voida pitää vastuullisena. Laki suojaa myös Internet -palveluntarjoajia, jotka joko rajoittavat tiettyä materiaalia tai tarjoavat käyttäjille keinoja rajoittaa sitä, kuten tarjoamalla suodatusohjelmistoja vanhemmille, jotka voivat asentaa ne lapsensa tietokoneille.
Viestinnän säädyllisyyslaki oli välittömästi kiistanalainen, koska sillä yritettiin määrätä rajoituksia, joita monet pitivät laillisena aikuisten Internetin käyttön lasten suojelemiseksi pornografialta. Erityisesti kahdessa osassa kriminalisoitiin “selvästi” loukkaavan, sopimattoman tai säädyttömän materiaalin “tietävä” lähettäminen Internetin välityksellä alle 18 -vuotiaille. Näitä määräyksiä vastaan nostettiin kanne niiden voimaantulopäivänä (8. helmikuuta 1996) ja Kesäkuun 1996 alussa erityistuomioistuin, joka kokoontui tapausta varten, katsoi, että nämä kaksi säännöstä loukkasivat Yhdysvaltain perustuslain sananvapauden takuuta. Vuotta myöhemmin, 27. kesäkuuta 1997, Yhdysvaltain korkein oikeus vahvisti tuomion ja kumosi nämä kaksi säännöstä.
Viestinnän säädyllisyyslakiin liittyvät tahattomat seuraukset liittyivät Internetin kunnianloukkauksen oikeudelliseen suojaan. Pykälä 230 suojaa Internet -palveluntarjoajia ja käyttäjiä vastuulta vahingoilta, jotka ovat aiheutuneet heidän sivustoilleen julkaistun kolmannen osapuolen materiaalista. Kohdan 230 tarkoitus on ensisijaisesti suojella onnettomia Internet -palveluntarjoajia, joiden kaistanleveydellä alaikäiset voivat käyttää pornografiaa, ja osio XNUMX päätti myös suojata Internetin kunnianloukkauksen & emdash; eli puhe, joka, jos se olisi ilmestynyt painettuna, täytti kunnianloukkauksen määritelmän.
Vaikka suurin osa viestinnän säädyllisyyslaista oli suhteellisen kiistattomia, tuomioistuimen haaste, jonka se kohtasi heti voimaantulon jälkeen, havainnollistaa joitain ongelmia, joita vapaa yhteiskunta kohtaa suojellessaan kansalaistensa sananvapautta ja samalla suojellen nuoriaan loukkaavilta harjoituksilta tuo vapaus.