Kirjallisuudessa viittauksen pääteos runoudessa on se, että se käyttää voimakasta sanaa, ilmausta tai kulttuurista viittausta, jonka lukijoiden tulisi ymmärtää voidakseen yksinkertaisesti kuvata monimutkaista käsitettä. Allusion viittaa tähän tarkoitukseen erityisesti ihmisiin, paikkoihin ja asioihin historiassa, kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa. Lisäksi viittausta voidaan käyttää runoudessa sävyn ja runollisen muodon auttamiseksi.
Viittauksia käytetään merkittävästi sotarunoissa kuvatakseen kirjailijoiden raskaita tunteita. Lisäksi runouden viittauksia käytetään yleisesti sosiaalisten tilanteiden merkitsemiseen. Esimerkiksi runoilija voi viitata johonkin sairaana tai kiertyneenä välittämään yhteiskunnan ongelmia. Viittausta voidaan käyttää jopa runollisessa kerronnassa kuvaamaan itseä. Esimerkiksi modernistiset runoilijat uskoivat, että ihminen voi löytää merkityksen ja viisauden vain itsestään, ja he käyttivät usein luontoa asiaankuuluvana vihjeenä.
Tekstien väliset viittaukset muihin teksteihin ovat myös viittauksia runouteen. Monet runoilijat viittaavat kirjallisuudessaan klassisiin teksteihin. Esimerkiksi runossa Hugh Selwyn Mauberley Ezra Poundin rivi ”Hänen todellinen Penelope oli Flaubert” viittaa Penelopeen, Odysseuksen vaimoon Homeroksen Odysseiassa, ja ehdottaa, että ranskalainen symbolisti Gustave Flaubert voi täyttää Mauberleyn standardit kumppanina. Jopa klassiset runoilijat käyttivät vihjailua työssään. Esimerkiksi Dante Alighieri viittasi mytologisiin kreikkalaisiin hahmoihin pelon symboleina Infernossa.
Vaikka viittaukset ovat lyhyitä, ne ovat täynnä tärkeitä viittauksia. Runoilijat voivat käyttää vihjausta helpottaakseen tilanteiden kuvaamista viittaamalla tiettyihin ajanjaksoihin ja tapahtumiin. Viittaukset ovat hyödyllisiä myös runoilijoille, jotka pyrkivät mukautumaan tiettyyn runolliseen muotoon. Viittaus runouteen on usein vain muutaman sanan pituinen, joten se mahtuu helposti runon rytmiin ja sen mittariin, olipa se esimerkiksi jambinen, trohainen tai anapestinen. Siten runoilijat voivat käyttää viittausta runouteen rikastamaan sekä runon merkitystä että sen ääntä ja lyöntiä.
Kaiken kaikkiaan viittausta voidaan käyttää runoudessa viestin välittämiseksi helposti lukijoille. Luettuaan vihjeitä ihmiset löytävät viittauksia historiasta, kirjallisista teksteistä, uskonnosta, mytologiasta ja muusta, herättäen mielikuvia ja stimuloimalla mieltään. Ne yksinkertaistavat sitä, mikä muuten olisi selitettävä mahdollisesti pitkillä sanoilla, tiukentamalla merkittävästi runon osaa sen selkeyttä ja ytimekkyyttä varten ja varmistamalla puolestaan, että runoilijan rytmi säilyy prosessissa. Monet runoilijat käyttävät vihjaustoimintoa houkutellakseen ja kiinnostaakseen lukijoita, jotka usein jännittävät heidän tietämystään, jos he jo tietävät, mitä termi viittaa, ja haastavat heidät lukemaan ja oppimaan lisää.