Visuaalinen sanasto koostuu kuvista tai kuvista, jotka edustavat sanoja ja niiden merkityksiä. Samalla tavalla kuin yksittäiset sanat mahdollistavat kirjallisen kielen, yksittäiset kuvat mahdollistavat visuaalisen kielen. Termi koskee myös visuaalisen viestinnän teoriaa, jonka mukaan kuvia ja kuvia voidaan “lukea” samalla tavalla kuin sanoja. Kun nykymaailma muuttuu yhä enemmän kuvahakuiseksi, visuaalisesta viestinnästä voi tulla tärkeämpää kuin kirjallinen viestintä. Opettajat käyttävät jo visuaalista sanastoa kirjallisen sanaston oppimiseen ja vahvistamiseen.
Ajatus sanaston oppimisesta visuaalisesti ei ole täysin uusi. On olemassa esimerkiksi flash -kortteja, joita käytetään opettamaan lapsille sanoja. Toisella puolella voi olla kuva kissasta ja toisella puolella sana “kissa”. Kuvia voidaan soveltaa myös monimutkaisempiin sanoihin. Adjektiivit, kuten “uninen”, “vihainen” tai “hämmentynyt”, voidaan välittää kuvissa.
Kuvilla voidaan oppia laajempaa sanastoa, kun ne liittyvät vähemmän tunnettuihin tai vaikeasti muistettaviin sanoihin. Esimerkiksi unisen mielikuvan laajentaminen voi johtaa sanan “soporific” oppimiseen, mikä saa ihmisen uneliaaksi. Kuva, jossa näkyy hämmentyneen tai epävarman näköinen henkilö, voi liittyä sanaan “flummoxed”. Tällaisia kuva- ja sanayhdistelmiä myydään nyt opintovälineinä Yhdysvalloissa korkeakoulujen harjoittelukokeiden sanastoa varten. Saatavilla on myös visuaalisia sanastoja.
Ei ole juurikaan erimielisyyttä siitä, että maailma on muuttunut yhä enemmän visuaaliseksi. Nuorten keskuudessa, erityisesti teollisissa ja länsimaisissa kulttuureissa, kiinnostus kirjalliseen viestintään on vähentynyt. Vielä keskustellaan siitä, tuleeko visuaalinen sanasto vai voiko se ylittää kirjallisen kielen pääviestintämuodona.
Yksi teoria on, että kulttuuri on yhä visuaalisempaa. Maailmaa ymmärretään kuvien eikä sanojen lukemisen kautta. Tulevaisuudessa sanoja voidaan käyttää vain tietyntyyppisiin liike- ja julkisiin liiketoimiin. Perinteisiä painettuja kirjoja lukee vähemmistö yksilöistä. Jotkut ennustavat, että vuosisadan vaihteeseen mennessä lähes kaikki sanat ja kuvat välitetään Internetin välityksellä.
Kielitieteilijät huomauttavat, että kuvat ovat edustavia, eikä niitä voida “lukea” kuten lause tai kirja. Aivot ”lukevat” kuvan eri tavalla, eikä ole mitään keinoa laatia sääntöjä, jotka toimivat kuville tavalla, jolla kielioppi ja oikeinkirjoitussäännöt koskevat sanoja. Kirjallisella kielellä jopa järjetön lause on järkevä, kun sitä käytetään esimerkkinä säännön rikkomisesta: “John apple a red ate.”
Varovaisempi lähestymistapa tunnistaa visuaalisen sanaston kasvavan merkityksen ja aseman. Se huomauttaa, että kuvat ja sanat yhdessä voivat joskus olla tehokkain viestintämuoto. Kuvat riippuvat silti välttämättä kirjallisesta sanastosta. Kuva voi olla ”tuhannen sanan arvoinen”, mutta se muistetaan vain ajattelemalla sitä sanoilla.