Viulukonsertto on musiikkikappale, joka on kirjoitettu sooloviululle instrumentaalisen yhtyeen, tyypillisesti täyden orkesterin, kanssa. Jotkut konsertot on myös suunniteltu kahdelle tai kolmelle pääviululle, kun taas toiset on kirjoitettu pienelle kamariyhdistykselle, jossa on neljä tai viisi jousisoittimen muusikkoa. Tämäntyyppistä kappaletta pidetään usein klassisen musiikin katkelmana, ja monet konsertot ovat hyvin tunnettuja eri tasoisten viulunsoittajien keskuudessa. Viulukonserton esittämistä pidetään usein taitavan viulistin tilaisuutena osoittaa sekä teknistä taitoa että emotionaalista musiikin tulkintaa.
Viulukonserton juuret ulottuvat 1600-luvun barokin aikakauteen ja 1700-luvun puoliväliin. Tämän ajan klassiset säveltäjät ovat laajentaneet musiikkimerkintöjen ja soittotekniikoiden laajuutta ja monimutkaisuutta, ja konserton rakenne on yksi esimerkki. Varhaisimmat viulukonsertot on kirjoitettu kolmessa osassa, jotka tunnetaan nimellä liikkeet, ja jokaisella on oma erottuva melodiansa, harmoniansa ja tunnelmansa. Myöhemmin konsertot laajennettiin neljään osaan ja sisälsivät improvisaatio -osan, joka tunnetaan nimellä cadenza. Taitava viulisti voi kehittää sooloviulun kadensseja paikan päällä esityksen aikana tai kirjoittaa musiikilliseen partituuriin etukäteen.
Barokin säveltäjillä, jotka kehittivät varhaisia viulukonserttoja, oli myös tarkoitus luoda uudenlainen musiikki, joka oli puhtaasti instrumentaalista ja erillistä kantaatista. Viulun kasvava suosio sooloinstrumenttina avasi myös näiden säveltäjien tietä kokeilla kirjoittaa muistiinpanoja vain tälle instrumentille vokalistiryhmän sijasta. Sana ”concerto” oli alun perin tarkoitettu osoittamaan yksinkertainen musiikkikappale ilman lauluosaa, mutta viulukonsertosta kehittyi pian monimutkainen kappale, jonka tarkoituksena oli esittää viulisti eikä laulaja musiikkiesityksen keskipisteenä.
Kuuluisa musiikkiteos, joka esittelee konserton monimutkaisuuden ja taiteellisen virtuoosisuuden, on Mendelssohnin viulukonsertto e -molli. Tämä säveltäjä huomasi, että viulun ääni on lähimpänä ihmisen lauluääntä, ja hän kirjoitti tämän konserton esittelemään tätä instrumenttia mahdollisimman paljon. Kappale on kuuluisa monimutkaisista melodioistaan, joita soitetaan pääasiassa viulun E -kielellä, ja se on edelleen yleinen valinta sekä musiikkiopiskelijoille että ammattilaisille.