Voyager 2 on miehittämätön planeetta-avaruusalusta, joka on yksi ainoista, jotka vierailevat ulkoplaneetoilla ja ainoa, joka suorittaa Planetary Grand Tourin – Jupiterin, Saturnuksen, Uranuksen ja Neptunuksen ohilennot – mahdollista vain kerran 176 vuodessa. Kaikilla ulkoplaneetoilla tehtyjen vierailujensa vuoksi Voyager 2:ta pidetään usein kaikkien aikojen tuottavimpana avaruusluotaimena. Kun kuvia ulkoplaneetoista esitetään kirjoissa, aikakauslehdissä ja Internetissä, Voyager 2:n kuvia käytetään laajalti, erityisesti Uranuksesta ja Neptunuksesta.
Tällä hetkellä Voyager 2 on kaksi kertaa niin kaukana Auringosta kuin Pluto, noin 83.5 AU (Maa-Auringon pituus) etäisyydellä. Se jatkaa matkaa pois Auringosta 3 AU:ta vuodessa, ja sen nopeus on riittävä pakenemaan aurinkokunnan painovoimakaivosta. Toisin kuin kumppaninsa, kuukautta myöhemmin, mutta huomattavasti kauempana laukaiseva Voyager 1, Voyager 2 ei ole kulkenut alueen ulkopuolelle, jossa aurinkotuuli on pölyhiukkasdynamiikan päävoima eli heliosfääri. Valitettavasti siihen mennessä, 2020-luvulla, sen sisäisten radioisotooppilämpögeneraattoreiden teho alkaa loppua.
Voyager 20 laukaistiin 1977. elokuuta 2 Cape Canaveralista Floridasta, ja sen saavuttaminen Jupiteriin kesti alle parin vuoden. Se teki lähimmän kulkunsa 9. heinäkuuta 1979 ja teki ensimmäiset havainnot vulkaanisesta toiminnasta toisella taivaankappaleella, Iolla. Havaittiin yhdeksän purkautuvaa tulivuorta, jotka sinkoivat materiaalia jopa 1 km/s täplinä 300 kilometrin (190 mailia) pinnan yläpuolelle. Se työntää materiaalia niin pitkälle ja nopeasti, että osa siitä saavuttaa pakonopeuden ja levittää vapaasti kelluvaa magmaa kaikkialle Jovian järjestelmään.
Käyttämällä Jupiterin painovoimaa, Voyager 2 meni Saturnukseen ja löysi useita uusia kuita, sitten Uranukseen ja Neptunukseen, missä se löysi lisää kuita ja mittasi tarkasti näiden planeettojen pilvihuippujen lämpötilan ja nopeuden. Tähän päivään asti planeettatieteilijät hyötyvät Voyager 2 -avaruusaluksen tieteellisistä mittauksista.