Kokonaiskulut ja kokonaiskysyntä ovat makrotaloudellisia käsitteitä, joissa arvioidaan kaksi saman arvon varianttia: kansantulo. Kansallisten tulojen kirjanpidossa pidetyssä osa-alueessa kaikkien tuotteiden ja palvelujen markkina-arvo lasketaan yhteen bruttokansantulon, maan tuottaman kokonaisvarallisuuden, arvioimiseksi. Sekä kokonaismenot että kokonaiskysyntä pitävät kulutusta, investointeja, julkisia menoja ja nettotuloja ulkomailta taloudellisen kysynnän perustekijöinä. Kun talous on tasapainossa, kulutuksen kulut, investoinnit, julkiset menot ja nettotulot ulkomailta vastaavat todellista kokonaiskysyntää ja siten kaikkien talouden toimittamien tavaroiden ja palvelujen arvoa.
Epätäydelliset määrälliset mallit, vaikka ne ovatkin, kokonaismenot ja kokonaiskysyntä ovat elintärkeitä hallituksen päätöksentekijöille ja liiketoiminnan suunnittelijoille. Päättäjien ei tarvitse toimia niinkään talouden arvioidun arvon perusteella, vaan sen suuntaan. Esimerkiksi neljä vuotta vuoden 2007 puolivälissä alkaneen taantuman jälkeen päättäjät Atlantin molemmin puolin olivat huolissaan BKT: stä, joka näytti heikkenevän keväällä ja kesällä 2011. Näytti siltä, että johtavien teollisuusmaiden taloudet olivat ovat joutumassa uuteen taantumaan ennen kuin niiden väestö oli edes kokenut paluuta vankkaan talouskasvuun.
Kokonaiskysyntäfunktio reagoi julkisia menoja lukuun ottamatta yleiseen hintatasoon tai inflaatioon. Valtion menot ovat poikkeus säännöstä, koska julkisen talouden budjetit nousevat yleensä riippumatta tavaroiden ja palvelujen kustannuksista. Talousarvioon vaikuttavat yleensä melko voimakkaasti poliittiset ja sosiaaliset tavoitteet. Toisaalta kuluttajat, sijoittajat ja ulkomaankauppaan osallistuvat voivat ostaa vähemmän inflaation kiihtyessä. Näin ollen kokonaiskysyntämalli on klassinen kysynnän ja hinnan alaspäin suuntautuva käyrä.
Muut asiat ovat yhtä suuria, kysyntälinja siirtyy alaspäin yksikköhinnan perusteella. Kun yleinen hintataso nousee, lisäksi kokonaiskysyntäkäyrä siirtyy vasemmalle. Inflaatio vähentää tavaroiden ja palvelujen määrää. Paljon sama asia tapahtuu kokonaismenojen kanssa, koska sen osat ovat lähes samanlaisia. Keskeinen ero on se, että kansantulotilinpidon kokonaismenopuolella on suunniteltuja ja suunnittelemattomia investointeja.
Jos kokonaiskysyntä on hintaherkkä, kokonaismenot vastaavat nykyisiä ja odotettavissa olevia tuloja. Kokonaiskustannukset ja kokonaiskysyntä eroavat siksi siinä, että kokonaismenot ovat klassisen ylöspäin suuntautuvan tulojen ja menojen mallin mukaisia. Jossain trendilinjalla yhteenlasketut menot leikkaavat tasapainopisteessä reaalisen BKT: n kuluttajien odotusten nousun, vakiintuneen nettovientitulon ja valmistajien varastojen ostohintoihin mukautettuna. Kun tiedetään, missä tulot ovat suuntautumassa, kokonaismenomallia voidaan käyttää ennustamaan BKT: n suunta tulevalle neljännekselle tai vuodelle.