Yleinen testauskone vetää, puristaa, taivuttaa tai venyttää materiaaleja, kunnes ne rikkoutuvat. Nämä testit määrittävät materiaalin laadun ja sen sopivuuden tiettyyn käyttöön. Yleistä testauslaitetta käyttävät pääasiassa eri muoveja valmistavat tai muovaavat laboratoriot.
Yksi tai kaksi pystysuoraa pylvästä on asennettu pohjaan universaalin testauskoneen rungon muodostamiseksi. Toinen vaakasuora levy, jossa on kiinnikkeet näytteen pitämiseksi, liukuu ylös ja alas suorittaessaan näytteille kohdistuvia rasitustestejä. Koneet, joissa on yksi pystysuora sarake, ovat tyypillisesti pienempiä ja edullisempia, vaikka niiltä puuttuu usein kyky puristaa materiaaleja. Kaksipystypylväskoneet ovat huomattavasti kalliimpia, mutta pystyvät käsittelemään suurempia näytteitä sekä koon että painon suhteen.
Yleisin yleisen testauskoneen suorittama testi on vetolujuustesti. Näytteen toinen pää pidetään paikallaan, kun taas toinen pää vedetään pois, kunnes niiden kaksi puolta repeytyvät. Taivutuslujuus testataan samalla tavalla, mutta kone työntää näytteen toista päätä vetämisen sijasta. Testi pysähtyy jälleen, kun näyte rikkoutuu, vaikka jotkut materiaalit ovat riittävän joustavia, jotta ne taipuvat sen sijaan, että ne rikkoutuisivat, eivätkä anna lopullisia tuloksia.
Leikkaus- ja puristustestit ovat harvinaisempia, vaikka niitä käytetään edelleen eri materiaaleille. Puristustestissä näyte puristetaan kahden levyn väliin, kunnes se rikkoutuu tai menettää muotonsa. Tätä testiä käytetään usein muovivaahtojen lujuuden mittaamiseen ja sen selvittämiseen, kuinka helposti muovipullot menettävät muotonsa. Leikkaustestissä metalliterä työnnetään näytteeseen vakionopeudella, kunnes se leikkaa pois näytteen palan. Tämä testi mitataan voimalla/leikkausalueella.
Yleisen testauskoneen varhaisissa versioissa testitietojen kirjaamiseen käytettiin erikoistallenninta, jonka asiantuntijan oli tulkittava. Nykyisiä malleja hallitaan digitaalisilla ohjaimilla ja tietokoneohjelmistolla. Nämä ohjelmat ovat riittävän kehittyneitä suorittamaan testi ja näyttämään tulokset testin ollessa vielä käynnissä. Tästä on se etu, että insinöörit näkevät, kuinka jännitys vaikuttaa materiaaliin sen murtumispisteeseen asti. Näiden tietojen avulla insinöörit voivat määrittää, kuinka hyvin materiaali kestää erilaisissa olosuhteissa.