Yritysostodirektiivi on lainsäädäntötoimi, jonka Euroopan parlamentti hyväksyi vuonna 2004 oikeudellisen kehyksen luomiseksi yritysostoille. Direktiivi, joka tunnetaan virallisesti nimellä 2004/25/EY ostotarjouksista, on esimerkki Euroopan unionissa hyväksytystä lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on saattaa joukko yhteisiä lakeja sovellettavaksi kaikissa EU: n jäsenvaltioissa, luoda yhdenmukaistaminen oikeusjärjestelmien välillä ja tehdä selväksi standardeja ja rajoja yrityksille ja yksityisille, jotka työskentelevät lain noudattamiseksi. Kuten muutkin direktiivit, jokaisen EU -jäsenen on pantava se täytäntöön yksilöllisesti, ja jäsenmaat voivat panna direktiivit täytäntöön monin eri tavoin.
Yritysostodirektiivin laatiminen kesti yli vuosikymmenen ja sisälsi merkittävää poliittista riitaa, kun EU: n jäsenet väittivät direktiivin tarkoituksesta ja kielen sanamuodosta. Tarkoituksena oli luoda yksinkertainen joukko oikeudellisia ohjeita yritysostoille, ja sen tarkoituksena oli virtaviivaistaa ostoprosessia, mikä helpottaa yritysten hallintaa yritysostojen käsittelyssä ja samalla suojaa osakkeenomistajien ja työntekijöiden etuja. Yksittäisten jäsenvaltioiden epätasaiset ja toisinaan ristiriitaiset lait tekivät yritysostoista haastavia, mikä pidettiin esteenä liiketoiminnan harjoittamiselle Euroopan unionissa.
Haltuunottodirektiivin mukaan yksittäisten jäsenvaltioiden on luotava sääntelykehys yritysostoille, mukaan lukien valvontavirastojen nimeäminen tarkastamaan ja hyväksymään ehdotetut yritysostot. Direktiivissä määrätään myös osakkeenomistajien yhdenvertaisesta kohtelusta, todetaan, että tarjoukset on tehtävä riittävän pitkässä ajassa, jotta ihmiset voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä, ja vaaditaan yritysostoja tarjoavia yrityksiä esittämään ennusteet siitä, miten ne vaikuttavat työllisyyteen. Kunkin jäsenmaan odotetaan käyttävän yritysostodirektiiviä laatiessaan omia lakejaan yritysostojen käsittelyyn.
Valtuutusdirektiivin hyväksymisen jälkeen jotkut kriitikot syyttivät sitä protektionistisen kielen sisällyttämisestä ja yritysostojen tosiasiallisesta estämisestä sen sijaan, että olisivat helpottaneet niitä. Toisten mielestä lainsäädäntö ei mennyt riittävän pitkälle yritysostoihin osallistuvien ihmisten selkeyden ja suojan kannalta. Näiden osapuolten välinen konflikti kuvaa direktiivin laatimisessa käytettyjen kompromissineuvottelujen tuloksia.
Monilla Euroopan unionin jäsenillä oli vaikeuksia tämän lainsäädännön täytäntöönpanossa. Täytäntöönpanoehdotukset ovat olleet laajuudeltaan ja luonteeltaan erilaisia, kun jäsenvaltioiden hallitukset työskentelevät direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Joissakin tapauksissa kansan finanssialan sääntelyjärjestelmässä on tarvittu uudelleenjärjestelyjä ja uudistuksia direktiivin ehtojen täyttämiseksi, ja tämä on vaatinut perusteellisia neuvotteluja ja keskusteluja.