Munuaissyövän eloonjäämisasteet perustuvat yleensä viiden vuoden laskelmaan, eli niiden ihmisten prosenttiosuuteen, jotka selviävät viisi vuotta tai pidempään diagnoosin jälkeen. Eloonjäämisaste vaihtelee suuresti henkilöstä toiseen, ja siihen vaikuttavat useat tekijät. Yleensä yksi suurimmista tekijöistä munuaissyövän eloonjäämisasteen määrittämisessä on vaihe, jossa syöpä diagnosoidaan. Tutkimukset osoittavat myös, että kasvaimen koolla voi myös olla merkitystä eloonjäämisasteissa. Lopuksi, ikä ja yleinen terveys voivat myös vaikuttaa henkilön mahdollisuuksiin selviytyä.
Munuaissyövän eloonjäämisaste on korkein, kun diagnoosi tehdään ensimmäisen vaiheen aikana, jolloin syöpä on edelleen hyvin paikallisesti munuaisissa. Tässä vaiheessa munuaissyövän eloonjäämisaste voi vaihdella 75-90 prosentista. Kun diagnoosi tehdään sen jälkeen, kun syöpä on siirtynyt toiseen vaiheeseen, jossa se on levinnyt, mutta on edelleen munuaisten sisällä, eloonjäämisaste laskee 65-75 prosenttiin. Eloonjäämisaste laskee 40-70 prosenttiin kolmannen vaiheen aikana, kun syöpä on levinnyt alueelliselle alueelle ja imusolmukkeisiin. Jos syöpä on saavuttanut neljännen vaiheen ja on metastasoitunut muihin kehon osiin, eloonjäämisaste laskee merkittävästi, alle 20 prosenttiin.
Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että syöpäkasvaimen koko voi vaikuttaa myös munuaissyövän eloonjäämisasteeseen. Esimerkiksi jos löydetty kasvain on alle 1.6 cm (4 tuumaa), eloonjäämisaste voi olla jopa 90 prosenttia. Koon kasvaessa selviytymisprosentit kuitenkin pienenevät suhteessa. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että mitä pienempi kasvain, sitä paremmat mahdollisuudet se reagoi lääkkeisiin tai hävitetään kokonaan leikkauksella.
Terveysongelmat riippumatta siitä, liittyvätkö ne syöpään, voivat vaikuttaa kielteisesti munuaissyövän eloonjäämisasteeseen, koska potilaan kyky sietää tarvittavaa hoitoa voi häiritä. Esimerkiksi jos henkilöllä on sydänsairaus tai verenvuotohäiriö, hän ei ehkä pysty tekemään suositeltavaa leikkausta syöpään. Samoin, jos henkilö kärsii korkeasta verenpaineesta tai diabeteksesta, hän ei ehkä pysty ottamaan tiettyjä munuaissyöpään määrättyjä lääkkeitä. Sama pätee henkilön ikään. Jos potilas on diagnoosihetkellä iäkäs, hänen eloonjäämisasteensa voi olla keskimääräistä alhaisempi, koska hän ei kykene sietämään tai reagoimaan myönteisesti käytettävissä oleviin hoitovaihtoehtoihin.