Connecticutista käytetään nimitystä “perustuslakivaltio”, koska sillä on ensimmäinen kirjallinen perustuslaki, jonka monet historioitsijat tunnustavat. Connecticutin siirtomaa -neuvosto teki 24. tammikuuta 1639 päätöslauselman perusjärjestyksenä 1638/39 tunnetun hallintojärjestelmän hyväksymiseksi. Vasta Connecticutin historioitsija John Fiske vaati “perustuslakivaltion” lempinimen luomista 1950 -luvun lopulla, että valtio hyväksyi virallisesti iskulauseen. Yleiskokous antoi vuonna 1959 päätöslauselman, jonka mukaan motto oli pakollinen.
“Perustuslaillisen valtion” lempinimen teki mahdolliseksi useiden Massachusettsin asukkaiden halu hakea uskonnollista ja sosiaalista vapautta anglikaanisen uudistuksen aikana Britannian siirtomaissa. Massachusettsin yleinen tuomioistuin valitsi osan maasta ratkaisuun; siitä oli kuitenkin kiistelty muiden siirtolaisten kanssa omistusoikeuksista. Tämän ongelman ratkaisemiseksi ryhmä tuomaria Connecticutin ehdotetulta alueelta kokoontui ratkaisemaan riita. Se tunnettiin maaliskuun komissiona, ja se järjestettiin Roger Ludlowin johdolla, joka tunnetaan laajalti yhtenä Connecticutin tärkeimmistä perustajista.
Tämän toimeksiannon oli määrä kestää vain maaliskuuhun 1636, jolloin oikeusjärjestelmä oli määrä ottaa käyttöön koko alueella. Koska organisaatio onnistui niin hyvin ratkaisemaan maakiistan ja pyrkimyksen rakentaa kirkollisen yhteiskunnan, ryhmä pysyi vallassa ja aloitti siirtokunnan itsehallintoprosessin, mikä oli ainutlaatuista aikakaudella. Ludlow ryhtyi ilmoittamaan Massachusettsille, että sillä oli halu hallita itseään. Sellaisena hän laati perussäännöt 1638/39 ensimmäiseksi perustuslaiksi siirtomaissa. Tämä vahvisti Connecticutin perustuslailliseksi valtioksi ja itsenäiseksi kokonaisuudeksi.
Yksi asiakirjan ainutlaatuisista tekijöistä on se, että se vahvisti monia perustekijöitä, joita myöhemmin käytettiin Yhdysvaltojen perustuslain laatimisessa, sekä monia tulevia demokraattisia tasavaltoja kaikkialla maailmassa. Perusmääräyksissä katsottiin, että hallitus perustui yksilöiden oikeuksiin, eli se palveli suurempaa hyvää kansan tahdon kautta kuin jumalallista oikeutta. Jokaisella vapaalla miehellä oli oikeus valita edustajia salaisessa äänestyksessä. Asiakirjassa hahmoteltiin myös hallituksen velvollisuudet ja vastuut samalla kun käsiteltiin sen rajoituksia tietyissä asioissa. Tämä periaate pätee edelleen perustuslakeissa kaikkialla maassa ja maailmassa.