Markkinataloudessa tavaroiden hintaa ohjaavat pikemminkin markkinadynamiikka kuin tarjonta ja kysyntä kuin hallituksen päätöksentekijöiden päätökset. Useimmilla länsimaiden kansakunnilla, kuten Yhdysvalloilla, Kanadalla ja Saksalla, on markkinatalous, eikä tämäntyyppinen talous ole harvinaista muualla maailmassa, myös Aasiassa ja Afrikassa. Muilla kansakunnilla on yleensä sekatalous, vaikka joissakin maissa on suunnitelmallista taloutta.
Markkinatalouden käsite kehittyi vuosisatoja sitten, kun ihmiset alkoivat vaihtaa tavaroita, kuten vehnää, kultaa ja villaa. Monilla alueilla talonpojat pystyivät neuvottelemaan näiden tavaroiden hinnoista keskenään, ja tämä vapaus neuvotella hyödykkeiden hinnoista on nykyajan markkinatalouden ydin. Joidenkin tavaroiden kustannuksia hallitsivat kerran hallitsijat tai feodaaliset päälliköt, mutta 18- ja 19 -luvuilla tällaisia sääntöjä lievennettiin monilla alueilla ja yhteiskunnissa ympäri maailmaa siirryttiin markkinatalouteen.
20 -luvun aikana totalitaariset kommunistiset hallinnot Itä -Euroopassa, Aasiassa ja osassa Afrikkaa alkoivat uskoa, että markkinatalous suosii varakkaita ja että tavallinen kansalainen hyötyy suunnitellusta taloudesta. Maissa, mukaan lukien Neuvostoliitto, Kiina ja Albania, valtion virastot ottivat vastuun tuotteiden ja hyödykkeiden hinnoittelusta. Lisäksi otettiin käyttöön palkkavalvonta, mikä usein tarkoitti, että ammattitaitoisille ja ammattitaidottomille työntekijöille maksettiin sama palkka. Teoreettisesti kaikilla olisi sama mahdollisuus ostaa tavaroita, koska palkat ja hinnat olivat samat koko maassa.
20 -luvun loppupuolella monissa kansantalouksissa, joissa oli suunniteltu talous, puhkesi levottomuuksia. Joidenkin näiden maiden, kuten Unkarin, Puolan ja Romanian, viranomaiset päättivät poistaa hintavalvonnan ja ottaa käyttöön länsimaisen markkinatalouden. Logistisista syistä ja ideologisista uskomuksista johtuen joidenkin muiden valtioiden hallitukset päättivät säilyttää hallinnan joissakin talouden näkökohdissa, mutta sallia markkinavoimien ohjata tiettyjen tavaroiden ja palvelujen hintoja. Tällaisilla kansakunnilla sanotaan olevan sekatalous.
Teoriassa markkinatalousmaiden hallituksilla on laissez-faire -asenne, mikä tarkoittaa, että poliitikot eivät yritä manipuloida talouden suuntaa. Kuitenkin taantuman aikoina monien länsimaiden valtion virastot ovat ryhtyneet toimiin vaikuttaakseen hintaliikkeisiin. Näitä toimenpiteitä ovat valtion virastot, jotka vakuuttavat asuntolainoja kannustaakseen lainanantajia kirjoittamaan lainoja siten, että asuntojen hinnat pysyvät vakaina tai nousevat. Tällaisten toimien arvostelijat sanovat, että hallitusten ei pitäisi ryhtyä tällaisiin toimenpiteisiin valtioissa, joilla on todellinen markkinatalous, kun taas tällaisten toimien kannattajat väittävät, että nämä toimet ovat toisinaan välttämättömiä, jotta estetään taantumien muuttuminen talouden lamaksi.