Beetasolut ovat vastuussa insuliinin ja amyliinin hormonien luomisesta ja vapauttamisesta, jotka säätelevät veren glukoosipitoisuutta. Ne muodostavat 65-80% Langerhansin saarten soluista, haiman endokriinisistä rakenteista. Tuotettavien hormonien lisäksi nämä solut vapauttavat myös insuliinin tuotannon sivutuotetta nimeltä C-peptidi, joka auttaa valtimoiden lihaskerrosten korjaamisessa estäen siten neuropatiaa ja vastaavia verisuonten huononemisen komplikaatioita.
Perustason insuliini säilyy terveen ihmisen haimassa aina, mutta enemmän vapautuu ja syntyy vastauksena veren glukoosin piikkiin, kuten hiilihydraattien hajoamiseen. Beetasolut reagoivat kehon glukoositasoihin vapauttamalla ylimääräistä insuliinia tarvittaessa. He pystyvät reagoimaan melko nopeasti verensokerin nousuun, yleensä noin kymmenessä minuutissa. Amyliini, jota kutsutaan myös saarekkeen amyloidipolypeptidiksi (IAPP), toimii yhdessä insuliinin kanssa säätelemällä veren glukoositasoja lyhyemmällä aikavälillä.
Diabeteksesta kärsivillä ihmisillä on beetasolujen toimintahäiriö. Tyypin I diabeteksessa kehon immuunisolut tuhoavat nämä solut, kun taas tyypin II diabeteksessa ne lakkaavat vähitellen toimimasta ajan myötä. Molemmissa tyypeissä insuliinin puute tai väheneminen johtaa hyperglykemiaan tai epätavallisen korkeaan verensokeriin. Insuliinikorvaushoito on pakollinen tyypin I diabeteksen hoidossa ja sitä voidaan tarvita edistyneissä tyypin II tapauksissa.
Toinen beetasoluihin vaikuttava tila on insulinoma, harvinainen näistä soluista johdettu haiman kasvain, joka johtaa insuliinin säätelemättömään vapautumiseen, mikä johtaa hypoglykemiaan tai matalaan verensokeriin. Lääkitystä voidaan käyttää tämän tilan säätelyyn, mutta ainoa lopullinen hoito on kasvaimen kirurginen poisto. Noin 2%: lle ihmisistä, joille tehdään tämä leikkaus, kehittyy tyypin II diabetes. Harvinaisissa tapauksissa haiman kasvain, joka vapauttaa ylimääräistä insuliinia, on syöpä, jolloin sitä hoidetaan kemoterapialla.