Kansainvälisen kaupan mallit voidaan jäljittää ainakin Adam Smithin esittämään absoluuttisen edun teoriaan. Tämä teoria osoitti, että maan oli hyödyllistä erikoistua ja osallistua kansainväliseen kauppaan, jos se pystyi tuottamaan joitakin tavaroita tehokkaammin kuin kauppakumppaninsa. Tätä teoriaa kehitti edelleen David Ricardon suhteellisten etujen teoria, joka osoitti, että maan tulisi erikoistua niihin tavaroihin, joiden tuotanto oli suhteellisen tehokasta. Ricardon teoriaa on viime aikoina tarkennettu edelleen tuottamaan uusrikardialaista teoriaa, joka käyttää vähemmän oletuksia kuin alkuperäinen teoria. Muita tärkeitä kansainvälisen kaupan malleja ovat Heckscher-Ohlin-teoria, joka korostaa tuotantotekijöiden merkitystä maassa, ja painovoimateoria, jossa tarkastellaan kauppakumppaneiden kokoa ja läheisyyttä.
Vaikka Smith osoitti vain, että kansainvälinen kauppa oli hyödyllistä tietyissä erityisolosuhteissa, Ricardon teoria osoitti, että maan on aina järkevää erikoistua tuottamaan tavaroita ja palveluja, joissa se on suhteellisen tehokkainta. Tämä erikoistuminen lisää tuottavuutta ja lisää maan kokonaistuotantoa. Maalla ei tarvitse olla absoluuttista etua tavaroiden valmistuksessa, jos tavaroiden tuotannon vaihtoehtoiskustannukset ovat pienemmät kuin sen kauppakumppaneiden samat tavarat.
Ricardon suhteellisen edun teoria käyttää lukuisia oletuksia. Siinä oletetaan esimerkiksi, että teollisen tuotannon ainoa panos on työvoima ja että tämä työvoima on liikkuvaa eri toimialojen välillä, mutta ei maiden välillä. Nykyaikaiset hienosäädöt Ricardian teoriaan ovat tuottaneet kansainvälisen kaupan malleja, jotka voivat osoittaa suhteellista etua eri tavaroiden ja maiden välillä, eikä Ricardon alkuperäistä mallia, jossa käytettiin kahta maata ja kahta tavaraluokkaa.
Heckscher-Ohlinin kansainvälisen kaupan malli korostaa kussakin maassa käytettävissä olevia resursseja ja korostaa tuotantotekijöiden merkitystä kussakin maassa. Maan työvoiman tai pääoman kaltaisten tekijöiden runsaus määrää maan harjoittaman kansainvälisen kaupan tyypin. Maa tuottaa ja vie tavaroita, jotka hyödyntävät runsaasti tuotantotekijöitä, ja tuo maahan tavaroita, jotka edellyttävät tuotantotekijöitä, joita maassa on niukasti.
Kansainvälisen kaupan malleihin kuuluu myös painovoimamalli, jossa tarkastellaan kunkin maan taloudellista massaa ja kauppakumppaneiden välistä etäisyyttä. Painovoimamalli antaa ennusteen maiden välisistä kauppavirroista näiden tekijöiden ja muiden tekijöiden, kuten kauppamalleihin vaikuttaneiden maiden välisen siirtomaahistorian, perusteella. Tällä mallilla on jonkin verran tukea empiirisistä havainnoista kaupparyhmien, kuten Pohjois -Amerikan vapaakauppaliiton, sisäisistä tapahtumista.