Ihmisiä on aina ajettu selittämään tuntemattomia, muistamaan historiansa ja ilmaisemaan tunteensa kielellisen taiteen avulla. Tarinankerronta, runous, laulu ja draama ovat välineitä, joilla jokainen ihmiskokemus on vangittu ja kunnioitettu. Yksi tehokkaimmista kirjallisista laitteista luo visuaalisen kuvan, joka auttaa ilmaisemaan jonkinlaista merkitystä. Kirjaimellisesti käytetään monia erilaisia kuvia, mukaan lukien vertaus, metafora ja synekdoche.
Yksinkertaisimmin termi “kuvitukset” tarkoittaa yksinkertaisesti sanaryhmää, joka luo mielikuvan. Kirjoittajat tietävät, että kuva on lukijan mielessä todella tuhannen sanan arvoinen, joten yrityksesi yhdistää kirkkaat tai odottamattomat verbit ja erityiset substantiivit, jotka pakottavat lukijat visualisoimaan eikä älyntämään. Henkilökohtaistaminen on yksi tapa saavuttaa tämä. Kirjailija, joka viittaa korttelin taloon, on toimittanut tietoja, mutta ei kuvaa. Kirjailija, joka viittaa huonokuntoiseen, harmaaseen taloon, joka kyykkää puuttomalle tontille, on samanaikaisesti luonut kuvan ja ehdottanut ihmispiirteitä.
Koululaisille opetettavien kuvantyyppien joukossa ensimmäinen on vertauskuva. Useimmat aikuiset muistavat olevansa porattu määritelmästä: vertaus on kahden erilaisen asian vertailu käyttämällä “kuten” tai “kuten”. Se on toiminnallinen määritelmä, mutta se kaipaa asian ydintä. Simile löytää saman tunteen olla kahdessa asiassa, joilla pinnalla ei näytä olevan mitään yhteistä. On luonnollista jopa pienelle lapselle, joka voisi esimerkiksi kuvata puutarhaletkun vesikäärmeen kaltaiseksi.
Toinen kuvatyypeistä on metaforien käyttö. Vertailun tavoin metafora löytää tunnistamisen kahden eri asian välillä, mutta se yhdistää ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja luo yhden kuvan, joka heijastaa molempien asioiden ominaisuuksia. Tämäntyyppinen kuva on myös luonnollinen lapsille, jotka haluavat löytää yhteyksiä asioiden välillä, joilla on vähän yhteistä. Lapsi, joka sanoo ”syön puuta” ja napsii parsakaalin varren, valitsee metaforin kuvatyypeistä kuvaamaan mitä tapahtuu.
Synecdoche on toisenlainen kuvitteellinen kirjallinen laite. Se on melkein kuin kirjallinen lempinimi, ei henkilölle, vaan jollekin. Synechdoche on nimi, joka annetaan, kun pienempi kokonaisuus nimetään suurempana asiana tai ajatuksena. Käytön ja ajan myötä synekdokkisista ilmaisuista voi tulla idiomaattisia ilmaisuja, joita käytetään lähes alkuperäisen nimen sulkemiseksi pois kokonaisuudesta.
Esimerkki tästä on termin “työntekijä” korvaaminen sanalla “käsi”. Maanviljelijä saattaa mainita, että hän on juuri palkannut uuden käden, ja laivan kapteeni huutaa “Kaikki kädet kannelle!” kun meret ovat karkeita. Osien korvaaminen on yleistä myös esineille. Purje edustaa laivaa ja kruunu esimerkiksi kuningasta.