Fotinen vyöhyke viittaa järven, meren tai meren vesipatsaan osaan, joka vastaanottaa valoa, kun taas aphoottinen alue on osa vettä, joka ei saa. Koska valoa tarvitaan fotosynteesiin, vesimuodostuman ensisijainen tuottavuus (suoraan auringon energian tuottama biomassa) on suoraan verrannollinen aphoottisen vyöhykkeen kokoon. Muodollisesti tämä vyöhyke alkaa, kun alle 1% valosta tunkeutuu.
Erityisesti meressä se osa vedestä, joka ei saa valoa, on hyvin syvä alue. Se ulottuu 3,000 – 15,000 km: n (0.9 4.6 – XNUMX XNUMX jalan) syvyyteen. Täällä asuu erilaisia epätavallisia eläimiä, mukaan lukien jättiläinen kalmari, vampyyri -kalmari, ankerias, ankeriakala ja monet muut. Melko monet eläimet tällä alueella ovat bioluminesoivia, mikä tarkoittaa, että ne kykenevät tuottamaan oman valonsa.
Missä aphoottinen vyöhyke alkaa, riippuu veteen suspendoituneiden hiukkasten määrästä, jota kutsutaan sameudeksi. Se vaihtelee merkittävästi sesongin mukaan, onko satanut viime aikoina, vesistön tyypin ja sijainnin sekä muiden tekijöiden perusteella. Sameutta voidaan karkeasti mitata yksinkertaisella Secchi -levyksi kutsutulla laitteella, joka koostuu levystä, joka on peitetty vuorotellen mustavalkoisella kuviolla. Levy asetetaan sauvan päälle ja lasketaan veteen. Piste, jossa kuvio tulee mahdottomaksi nähdä, kertoo katsojalle suunnilleen kuinka samea vesi on. Tarkempaa mittausta varten käytetään laitetta, jota kutsutaan nefelometriksi.
Maailman valtamerissä aphotic -alueet ovat suhteellisen autioita verrattuna photic -vyöhykkeisiin. Vertailun vuoksi ihminen voi kuvitella ottavansa jättimäisen aurinkovarjon ja käyttäessään sitä ympäröimään kaiken metsään – lopulta useimmat metsän varjostetun osan elämänmuodot kuolevat. Valtamerissä ylhäältä sataava detritus tarjoaa kuitenkin ravintoa, joten osa elämästä voi selviytyä. Muut eläimet viettävät aikaa tällä vyöhykkeellä, mutta nousevat valoalueelle ruokkimaan.