Yksi monista laissa käytetyistä latinalaisista taiteen termeistä, ex aequo et bono, tarkoittaa “mikä on oikeudenmukaista ja hyvää”. Oikeudellisessa käytössä se viittaa tapaustyyppiin, joka ratkaistaan oikeudenmukaisuuden perusteella tietyissä olosuhteissa pikemminkin kodifioidun lain tai ennakkotapauksen mukaisesti. Ex aequo et bonoa käytetään joskus välimiesmenettelyissä tai kansainvälisessä oikeudessa, jossa oikeudelliset säännöt voivat olla huonosti määriteltyjä tai ristiriitaisia.
Ex aequo et bono perustuu ajatukseen, että oikeusjärjestelmän on tarkoitus olla kattava, vaikka lait eivät aina määrittele kaikkia mahdollisia olosuhteita. Koska tuomareita nimitetään tekemään oikeuteen perustuvia päätöksiä, heillä voi olla valtuudet hallita tilanteissa, joissa lait ovat epämääräisiä, ristiriitaisia tai jopa olemattomia. On tärkeää huomata, että kaikki oikeusjärjestelmät eivät salli tätä käytäntöä, ja jopa niissä, joissa on säännöksiä ex aequo et bono, sen käyttö on erittäin harvinaista.
Kansainvälinen oikeus on hämärä oikeuskäytännön alue. Jos maassa A on työlainsäädäntö, joka kieltää työntekijöitä työskentelemästä yli 12 tuntia päivässä ja maa B sallii jopa 16 tuntia päivässä, kansainvälisten yritysten on sovitettava nämä erilaiset standardit voidakseen harjoittaa liiketoimintaa molemmissa maissa. Tämä on tilanne, jossa ex aequo et bono voidaan soveltaa oikeudenkäyntiin, koska tuomari ei välttämättä voi päättää, että yhden maan lain on oltava etusijalla. Sen sijaan tuomio voisi perustua siihen, mikä on oikeudenmukaista ja hyvää erityisolosuhteissa. YK: n kansainvälisen kauppaoikeuden komission ja Kansainvälisen tuomioistuimen vahvistamissa suuntaviivoissa ex aequo et bono voidaan käyttää vain, jos kaikki asianosaiset ovat asiasta samaa mieltä.
Ex aequo et bono voidaan käyttää epävirallisesti tietyissä laeissa. Esimerkiksi avioeron välimiesmenettelyssä parit voivat sopia sovinnoista, huoltajuuden jakamisesta ja velan siirtämisestä oikeudenmukaisen sopimuksen eikä kodifioidun lain perusteella. Monilla alueilla, vaikka erityisiä jakolakeja olisi olemassa, eronneille pareille tarjotaan mahdollisuus rakentaa omat siirtokuntansa tai tehdä se välimiehen tai moderaattorin avulla. Jos tuomari epäilee pakottamista tai katsoo, että sovinto on selvästi epäoikeudenmukainen jommankumman osapuolen suhteen, hänellä on yleensä mahdollisuus hylätä se ja noudattaa sen sijaan erityisiä lakeja.
Suurin huolenaihe ex aequo et bono -sovelluksen soveltamisessa on uhka tuomioistuimen objektiivisuudelle. Käsite juontaa juurensa aikoihin, jolloin hallitsevat hallitsijat toimivat tuomarina, mikä johti loputtomiin esimerkkeihin subjektiivisuudesta ja korruptiosta. Jotkut kriitikot ehdottavat, että käsitteen käyttö on suoraan ristiriidassa tuomarin roolin kanssa, joka on määrätä ja tulkita kirjallista lakia. Näiden huolenaiheiden valossa tätä arviointimenetelmää käytetään harvoin, ja se on jopa kokonaan kielletty joillakin lainkäyttöalueilla.