Beetasalpaajia tai beetasalpaajia voidaan käyttää monien sydämen vajaatoiminnan haitallisten oireiden hoitoon. Sairaus, joka on kliininen sairaus, jossa sydämen kyvyttömyys pumpata riittävästi happipitoista verta, hoidetaan rutiininomaisesti beetasalpaajalääkkeillä. Beetasalpaajat käsittelevät sydämen vajaatoiminnan oireita, jotka johtuvat katecholamiineiksi kutsutun hormoniryhmän runsaudesta. Lisäksi beetasalpaajat voivat hoitaa muita mahdollisia oireita, kuten korkeaa verenpainetta, rintakipua ja sydämen rytmihäiriöitä. Beetasalpaajien käyttö sydämen vajaatoiminnassa on osoittautunut vähentävän sairaalahoidon tarvetta, hidastavan taudin etenemistä ja vähentävän kuolemaan johtavaa kokonaisriskiä.
Beetasalpaajien käyttö sydämen vajaatoiminnassa liittyy ensisijaisesti lääkityksen vaikutukseen sykkeeseen. Lääkitys sympaattisen hermoston kautta alentaa potilaan sykettä estäen sydämen joutumasta työskentelemään lujemmin sairauden vuoksi. Tätä vaikutusta ei kuitenkaan pidetty toivottavana sydämen vajaatoimintapotilaille, kun lääkitystä tutkittiin ensimmäisen kerran. Alennettu syke voi pahentaa sydämen vajaatoiminnan oireita, mutta tutkimuksen jatkuessa beetasalpaajat osoittivat hyötyjä, jotka ylittivät tämän riskin. Sydämen vajaatoiminnan tarkka etiologia on tärkeä, kun lääkäri päättää, käytetäänkö beetasalpaajia. Tapaus, joka esiintyy heikentyneen kammion täyttymisen vuoksi, toisin kuin kammion tyhjenemisen heikentymisestä johtuva tapaus, näyttää reagoivan paremmin sydämen vajaatoiminnan beetasalpaajiin.
Sydänlihakseen liittyvän sympaattisen vaikutuksensa lisäksi sydämen vajaatoiminnan beetasalpaajat vaikuttavat munuaisten reniini/angiotensiinijärjestelmään. Beetasalpaajat vähentävät reniinin eritystä. Kun reniini vähenee, tapahtuu tapahtumia, jotka vähentävät sydämen hapen tarvetta. Kaskadi alentaa solunulkoisen nesteen tilavuutta ja lisää veren kykyä pitää ja kuljettaa happea kehon kudoksiin. Beetasalpaajahoitoa voidaan täydentää useimmissa tapauksissa diureeteilla ja angiotensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE) estäjillä, jotka tehostavat tätä vaikutusta.
Potilaat, joilla on huomattava hengenahdistus – hengenahdistus – levossa ollessaan, ovat niitä, jotka eivät ehkä ole ehdokkaita beetasalpaajille. Vaikea hengenahdistus voi lisätä beetasalpaajahoitoon liittyviä riskejä. Joitakin potilaita pidetään hemodynaamisesti epävakaina, jos heidän verensä ei kuljeta happea hyvin edes normaalioloissa; nämäkään potilaat eivät välttämättä ole hyviä ehdokkaita hoitoon.