Animismi viittaa yleensä uskoon henkiin tai sieluihin, olivatpa ne sitten ihmisiä, eläimiä tai esineitä, kuten maan ominaisuuksia. Se esitetään usein osana tekijän kulttuuriperintöä, mutta sitä voidaan käyttää myös muissa yhteyksissä, kuten tarinan fantasian antamiseksi tai jonkin moraalisen tai filosofisen väitteen esittämiseksi. Tyypillisesti animismi on todellisten nykyaikaisten tai historiallisten ihmisryhmien usko, mutta kirjallisuudessa lähes mitä tahansa viittausta sieluihin voidaan pitää animistisena.
Monet suositut animistisen fiktion teokset perustuvat kirjoittajan kulttuuriperintöön. Tällaisen kirjallisuuden yksi tavoite on tuoda kulttuurin uskomukset laajemmalle yleisölle. Esimerkki tästä on nigerialaisen kirjailijan Chinua Acheben romaani Things Fall Apart. Romaani seuraa muutoksia Nigeran hahmoissa ja animistisessa Ibo -kulttuurissa vuorovaikutuksen seurauksena eurooppalaisten kanssa. Animism in Things Fall Apart esitteli monet länsimaiset lukijat Afrikan kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen luontaisiin komplikaatioihin.
Animismi voi myös olla osa hahmon itsensä löytämistä, kuten Rudolfo Anayon teoksessa Bless Me, Ultima. Teoksessa Bless Me, Ultima mystiikka edustaa rikasta elämäntapaa, jossa ei ole yksinkertaisia vastauksia tai moraalisia epäkohtia.
Muissa tapauksissa kirjallisuus, johon liittyy animismia, ei välttämättä hyödy kirjailijan taustoista, vaan käyttää silti todellisen ihmisryhmän uskomuksia. Kun otetaan huomioon, että animismi korostaa usein luonnon piirteiden sieluja tai henkiä, tässä kohdassa on toisinaan ympäristön tai luonnonsuojelun sävyjä. Nämä teokset voivat korostaa nykyaikaisuuden tuhoavuutta toisin kuin kauneus elää harmoniassa luonnon kanssa. Yksi esimerkki tästä on Michael Blaken romaani Tanssii susien kanssa, jonka hän myöhemmin muokkasi käsikirjoitukseksi samannimiselle elokuvalle.
Monia fantasia- tai satuteoksia voidaan joissakin suhteissa pitää myös animistisina. Esimerkiksi aaveiden olemassaolo edellyttää jonkinlaista sielua tai henkeä. Jotkut maagisen realismin teokset kuuluvat tähän luokkaan. Myös taruissa eläimille annetaan inhimillisiä piirteitä, jotka joskus rajoittuvat hengellisiin, mutta voivat myös olla yksinkertaisesti antropomorfisia. Termi antropomorfismi on puhehahmo, jossa kirjoittaja kuvaa kuvaannollisesti ihmisen ominaisuuksia muulle kuin ihmiselle. Tarinan yhteydessä antropomorfoitua esinettä ei itse asiassa pidetä hengellisenä.