Kollektivismi kuvaa mitä tahansa näkemystä tai filosofiaa, joka korostaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sitä pidetään usein individualismin vastakohtana, vaikka molemmat voivat olla tärkeitä yhdessä näkökulmassa. Kollektiivisessa filosofiassa ryhmä tai yhteiskunta nähdään ensisijaisena yksilön suhteen.
Kollektivismia on kahta perustyyppiä: vaakasuora ja pystysuora. Horisontaalisessa muodossa kollektiivin jäsenten katsotaan olevan mahdollisimman tasa -arvoisia ja jakavat resursseja ja vastuita. Vertikaalinen lajike sisältää sosiaalisen hierarkian, jonka ylläpitämiseksi yhteiskunnan jäsenet pyrkivät ylläpitämään, ja ihmiset alistuvat hierarkian yläpuolella oleville.
Kollektivismi tunnetaan ehkä parhaiten yhtenä sosialismin taustalla olevista filosofioista. Kommunistisia ja fasistisia yhteiskuntia on kuvattu kollektiiviseksi tai tarkemmin vertikaaliseksi muodoksi. Varhainen kollektivistinen poliittinen ajatus, josta oli esimerkkinä Jean-Jacques Rousseaun vuoden 1762 sosiaalinen sopimus, oli luonteeltaan horisontaalisempi tai demokraattisempi. Rousseaun työ inspiroi lopulta sekä kommunismia että demokratiaa.
Vaikka Rousseaun ja Marxin kirjoitukset sekä useimmat sosialistiset ja demokraattiset yhteisöt käytännössä luottavat hallitukseen edustamaan kansan tahtoa, tämä ei ole välttämätön osa kollektiivista järjestelmää. Esimerkiksi kollektivistinen anarkismi ei vaadi hallitusta tai yksityistä omaisuutta, vaan pikemminkin kuntia, jotka omistavat omaisuutta yhdessä. Pienillä horisontaalisilla kollektivistiyhteisöillä ei myöskään voi olla johtajaa tai keskitettyä auktoriteettia. Esimerkki tällaisesta yhteisöstä on israelilaiset kibbutsit, pienviljelijäyhteisöt, joissa ihmiset jakavat vapaaehtoisesti kaiken työn ja omaisuuden.
Kritiikki tätä filosofiaa vastaan on usein sitä linjaa, että se tapahtuu yksilön kustannuksella. Kollektivistinen ajattelu voi edistää tiettyä ryhmäidentiteettiä tukahduttamaan monimuotoisuuden. Siihen liittyy myös äärimmäisen statismin vaara, jossa hallitus tai poliittinen yksikkö hallitsee kaikkia talouden ja yhteiskunnan osa -alueita ja jossa ihmiset ovat olemassa palvelemaan hallitusta pikemminkin kuin päinvastoin. Stalinismi ja fasismi ovat kaksi tunnetuinta esimerkkiä tällaisista äärimmäisistä muodoista.
Useimmat poliittiset ja sosiaaliset järjestelmät, sekä teoriassa että käytännössä, sisältävät yhdistelmän kollektiivisuutta ja individualismia. Esimerkiksi nykypäivänä Yhdysvalloissa yksilöt voivat omistaa omaisuutta, mutta paikalliset, osavaltioiden ja liittohallitukset rahoittavat joitain julkisia sosiaalisia ohjelmia. Useimmat ajattelijat ovat yhtä mieltä siitä, että sekä yksilö että yhteisö ovat tärkeitä yhteiskunnalle. Erimielisyys johtuu kullekin osoitetusta luonteesta ja tärkeydestä.