Naurun tasavalta on Mikronesian saarivaltio. Se on 21 neliökilometriä (8.1 neliökilometriä) pienin saarivaltio ja pienin itsenäinen tasavalta maailmassa. Se on myös ainoa tasavalta maailmassa ilman pääkaupunkia.
Mikronesialaiset ja polynesialaiset asuttivat saaren ensimmäisen kerran vähintään 3,000 vuotta sitten. Saarella oli perinteisesti kaksitoista heimoa, joihin viitataan maan nykyisen lipun 12-kärkisessä tähdessä. Ensimmäinen eurooppalainen, joka vieraili Naurussa, oli valaanpyyntikapteeni John Fearn vuonna 1798. Seuraavina vuosina eurooppalaiset autiomaat ja rikolliset tulivat asumaan saarelle, ja naurulaiset alkoivat käydä kauppaa alkuperäisillä elintarvikkeilla ampuma -aseita ja viinaa varten. Tämä uusi tuonti pahensi heimosotaa, joka puhkesi vuonna 1878 ja kesti kymmenen vuotta, mikä vähensi väestöä noin kolmanneksella.
Nauruan -heimon sota päättyi vuonna 1888, kun Saksa liitti saaren ja kielsi ampuma -aseet ja alkoholin. Saari perustettiin osana Saksan Marshallin saarten suojelukuntaa, ja Nauruanin kuninkaan Aweidan annettiin säilyttää auktoriteettinsa. Samana vuonna saarelle saapui kristittyjä lähetyssaarnaajia.
Uuden -Seelannin etsijä Albert Ellis löysi alueen fosfaattivarannot vuonna 1900, ja Pacific Phosphate Company teki Saksan kanssa sopimuksen, joka sallii yrityksen louhia ja viedä fosfaatin. Saksa menetti alueen ensimmäisen maailmansodan aikana, ja saarista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan, Australian ja Uuden -Seelannin hallinnoima mandaattialue. Nämä kolme maata muodostivat Britannian fosfaattikomission (BPC), joka otti fosfaattikaivostoiminnan haltuunsa vuonna 1919.
Toisen maailmansodan aikana japanilaiset miehittivät Naurun, joka karkotti 1,200 naurualaista työskentelemään Chuuk -saarilla. Australian joukot vapauttivat sen vuonna 1945 kolmen vuoden miehityksen jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneet Kansakunnat nimitti saaren edunvalvontaviranomaiseksi, ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla, Australialla ja Uudella -Seelannilla oli jälleen hallinnolliset oikeudet ja velvollisuudet.
Nauru tuli itsenäiseksi vuonna 1966 ja itsenäistyi kahden vuoden perustuslakikokouksen jälkeen. Fosfaattiesiintymien omistus siirtyi kansallisesti omistetulle Nauru Phosphate Corporationille (NPC) vuonna 1970. Fosfaattivarantojen ehtyminen on johtanut taloudellisiin ja poliittisiin riitoihin. Vuosien 1989 ja 2003 välillä maassa tehtiin 17 hallinnonvaihtoa.
Vaikka Naurulla oli maailman korkein bruttokansantuote (BKT) henkeä kohti 1980 -luvun alussa, se kärsii nyt vakavista taloudellisista vaikeuksista. Kansallinen pankki on maksukyvytön ja työttömyysaste on 90%. Se on nyt vahvasti riippuvainen Australian hallituksen taloudellisesta avusta. Vastineeksi Naurussa on pidätyskeskus Australiasta turvapaikkaa hakeville.
Naurun väestö on enimmäkseen alkuperäiskansoja, joista 58% on alkuperäisiä naurulaisia ja 26% muita Tyynenmeren saariston asukkaita. Kiinalaiset ja eurooppalaiset muodostavat kumpikin kahdeksan prosenttia Nauruanin väestöstä. Suurin osa uskonnosta on kristinuskoa, ja baha’i on merkittävä vähemmistöuskonto. Alueen korkea elintaso 1970- ja 1980 -luvun alussa vaikutti valitettavasti lihavuuteen; 90% aikuisista on ylipainoisia. Tämä on johtanut laajalle levinneisiin terveysongelmiin, huomattavaan tyypin II diabetekseen ja eliniän lyhenemiseen.