Goottilainen musiikki kehittyi keskiajalla ja oli monimutkaisempaa kuin sitä edeltäneet musiikkimuodot, mutta vähemmän välineistön käyttöä kuin sitä seuranneet. Tämä musiikkityyli on suurelta osin kuoroa ja sitä harjoitettiin tunnetuimmin Pariisissa ja alueilla, jotka ovat läheisessä yhteydessä kyseiseen kaupunkiin. Musiikkirakenne ja notaatiot muuttuivat muodollisemmiksi ja säännöllisemmiksi tänä aikana. Viime vuosina termiä “goottilainen musiikki” on käytetty leimaamaan modernin musiikin tiettyä alakulttuuria, joka on jossain määrin saanut inspiraationsa 19 -luvun goottilaisista romansseista.
Varhaisen keskiajan musiikki oli hyvin yksinkertaista ja sisälsi usein vain yhden lauluosan. Tämä osa laulettiin yleensä yhdessä kaikkien kuoron äänien kanssa. Kauden populaarimusiikki oli todennäköisesti hieman monipuolisempaa, mutta ajanjakson populaarimusiikin tietueet ovat olennaisesti olemattomia.
Yleinen rauhan ja vaurauden lisääntyminen Euroopassa antoi enemmän vapaa -aikaa ja resursseja toimintoihin, jotka eivät olleet välttämättömiä yksinkertaisen selviytymisen kannalta. Tämä johti kaikkien taiteiden kukoistamiseen vuosia ennen mustan ruton saapumista. Uskonnollisessa elämässä suurempi vauraus merkitsi ylellisempien katedraalien luomista ja kykyä tukea suurempia uskonnollisten miesten ja naisten ryhmiä tuottamaan uskonnollista taidetta ja musiikkia.
Yksi tämän uuden vaurauden keskus oli Pariisin kaupunki. Notre Damen katedraali Pariisissa aloitettiin tänä aikana, ja työt alkoivat 1160 -luvulla. Edellisen aikakauden romaaninen taide korvattiin uuden katedraalin goottilaisella loistolla. Samat vaikutteet johtivat goottilaisen musiikin syntymiseen.
Uusi goottilainen musiikki käytti harmoniaa useimmissa kappaleissa. Eri laulajaryhmät, jotka on usein jaettu äänialueella, kukin lauloi eri osia. Nämä osat sulautuivat yhteen muodostaen uuden ja monimutkaisemman musiikkityylin.
Tänä aikana syntyi uusi musiikkimerkintöjen järjestelmä. Tietyt musiikkitilat otettiin käyttöön vakiomuodoina länsimaisessa musiikissa. Nämä perustuivat löyhästi runoudesta otettuihin rytmirakenteisiin. Goottilaisen musiikin arkkityyppisessä ranskalaisessa muodossa käytettiin kuutta vakiotilaa.
Myöhemmät taiteilijat katsoivat taaksepäin goottilaista aikaa ja pitivät sitä yleensä tumman salaperäisenä aikakautena eikä kasvun ja dynamiikan ajanjaksona. Goottilaiset romanssit olivat yleisiä 19 -luvulla, ja näiden teosten tumma ja synkkä sävy puolestaan inspiroi joitain modernista goottilaisesta musiikista vastaavia muusikoita.
Tällä musiikillisella alakulttuurilla ei ole olennaisesti mitään yhteistä alkuperäisen goottilaisen musiikin kanssa. Siinä on taipumus esittää tummia ja melankolisia sanoituksia musiikin mukana, joka vaihtelee minimaalisesta ja tunnelmallisesta aina voimakkaaseen elektroniseen tanssiin. Ainoa yhteinen lanka näiden kahden goottilaisen musiikin version välillä muodostuu romantiikan ajan taiteilijoista.