Carl Jung katsoi, että ihmisen mieli koostuu tajuttomasta, joka on jaettu kahteen huomaamattomaan osaan. Henkinen tajuton oli niitä tunteita, joihin ei päästä käsiksi ilman terapiaa ja unelmia. Yleinen tiedostamaton oli jaettu kuvasarja, jota kutsutaan arkkityypeiksi, joka on yhteinen kaikille ihmisille. Yleinen tiedostamaton ilmaistiin taiteessa, kirjallisuudessa ja myytissä, ja jungilainen kirjallisuuskritiikki keskittyi erityisesti arkkityyppien analyysiin kirjallisuudessa ja kirjallisessa mytologiassa.
Jungin mukaan kaikkien ihmisten tavoite on saavuttaa yksilöllisyys, tila, jossa tiedostamaton tunnetaan ja integroidaan tietoiseen mieleen. Kirjallisuutta, johon liittyy mitä tahansa sankaria, mutta pääasiassa miehiä, voidaan analysoida tämän perinteisen kirjallisuuskritiikin kautta ”sankarin matkan” vaiheilla, jotka ohjaavat sankaria kohti yksilöllisyyttä.
Kaikki jungilaisen kirjallisuuden kritiikki ei tutki kaikkia yksilöintiprosesseja. Kaksi suurta painopistettä ovat animan integrointi ja varjon suurempi integrointi. Päinvastoin, kritiikki voi yksinkertaisesti arvioida romaanin tietyn arkkityypin tehokkuutta. Jungilaistyylistä kirjallisuutta lukiessaan keskeistä hahmoa pidetään todellisena, kun taas useimmat muut hahmot nähdään symbolisina esityksinä sankarin tiedostamattomasta itsestä. Esimerkiksi nainen edustaa animaa, sankarin persoonallisuuden naisellista puolta. Antagonisti edustaa varjoa.
Joskus on helpompi ymmärtää jungilaisen kirjallisuuden kritiikkiä käytännössä. Esimerkiksi Tolkienin Taru sormusten herrasta Frodon luonne on selvästi ristiriidassa hänen varjohahmonsa Gollumin kanssa. Gollum edustaa kaikkia asioita Frodon tiedostamattomassa itsessä, jota Frodo ei ole psykologisesti tunnistanut. Kun romaani etenee, Frodo tulee enemmän Gollumin kaltaiseksi ja toimii lopulta Gollumin tavoin ja väittää sormuksen itselleen. Varjon integrointi sisältää laskeutumisen alamaailmaan, ja tällainen on Frodon matka Mordoriin, paikkaan, jossa kaikki asiat ovat korruptoituneet ja edustavat varjojen ylivaltaa. Varjo on hyväksyttävä tai se hallitsee edelleen persoonallisuutta.
Jotta junialainen kirjallisuuskriitikko voisi pitää Frodoa yksilöllisenä, hänen on hyödynnettävä varjonsa voimaa saavuttaakseen kokonaisuuden. Tähän vaikuttaa kauniisti Gollumin kuolema, jossa hän puree Frodon sormen, ja sitten oman ilkeän ilonsa välityksellä kulkee Doom -vuoren luolan kuilun reunalla ennen kuin putoaa alla olevaan sulavaan laavaan.
Frodon ja Gollumin välinen sukulaisuusteema on romaanissa erittäin johdonmukainen, kun Frodo kapinoi ensin ja sitten sääli Gollumia. Frodo tarvitsee häntä psykologisesti suorittaakseen tehtävänsä. Lisäksi Frodo edustaa yksilöllisyyttä jättämällä Keski -maan asumaan ikuisesti tonttuille paratiisin kaltaisessa paikassa. Täysin yksilöity luonne ei enää kuulu todelliseen maailmaan, koska yksilöinti on elinikäinen prosessi.
Tämä on hyvin lyhyt selitys jungilaisen kirjallisuuden kritiikistä. Jotkut alan tärkeimmistä tutkijoista ovat Joseph Campbell, Emma Jung ja Maria Louise von Franz, joiden työ varjoista ja animoista satuissa on erityisen mielenkiintoista. Lisäksi Emma Jungin tutkiminen Graalin legendasta on yhtä kiehtovaa.
Muut kirjallisuuskriitikot hylkäävät jungilaisen kirjallisuuden kritiikin, koska se asettaa tekstin ulkopuolisen rakenteen ja johtaa pohjimmiltaan samat johtopäätökset uudestaan ja uudestaan. Kritiikissä on varmasti jotain totuutta. Lähes mitä tahansa voidaan lukea tällä tavalla, aivan kuten freudilaista kirjallisuuskritiikkiä voitaisiin käyttää tekstien arvioimiseen ihmisen seksuaalisten halujen tukahduttamisena ja vastakkaisena ajamisena sukupuoleen ja kuolemaan.
Tuntuu hyödyllisimmältä jungilaisessa kirjallisuuskritiikissä sen arvo inspiraationa jokapäiväiseen elämään. Se vahvistaa Jungin teoriaa, jonka mukaan me kaikki kaipaamme täydellistä tietämystä niistä tiedostamattomista voimista, jotka ajavat meitä. Se tukee myös ajatusta siitä, että hyvin erilaisista taustoista peräisin olevien tekstien voidaan sanoa toistavan samat tekijät toistuvasti. Se, edustaako tämä todella yleistä tiedostamatonta, on kiistanalaista. Useimmat jättävät huomiotta universaalin tiedostamattoman ja kääntyvät sen sijaan jungilaisen kirjallisuuskritiikin puoleen tapana ymmärtää ihmisen psykologinen kamppailu piilotettujen ajatusten ja tunteiden voittamiseksi, joka on meille kaikille yhteinen kamppailu.