Konstruktivismi on kasvatusteoria, joka perustuu ajatukseen, että henkilö, varsinkin lapsena, oppii uutta materiaalia rakentamalla ajatuksensa maailmasta ja lisää sitten tai muuttaa tätä näkemystä jatkaakseen oppimista. Tämä ei ole erityinen pedagogiikka tai opetusmenetelmä, mutta on vaikuttanut useisiin erityisiin pedagogisiin liikkeisiin ja opetusmenetelmiin luokkahuoneissa ja kodeissa. Konstruktivismin kriitikot väittävät, että assimilaatioprosessit ja sopeutumisprosessit ovat kannattavia vain, jos tiedolla on jo vahva perusta.
Konstruktivismin johtava hahmo oli sveitsiläinen filosofi Jean Piaget. Piaget perusti konstruktivismin perusperiaatteen, jonka mukaan tietoa ei yksinkertaisesti hankita, vaan se rakennetaan ihmisen mieleen oppimisprosessin aikana. Tämä saavutetaan kahdella menetelmällä, joita kutsutaan assimilaatioksi ja majoitusksi. Assimilaatio on prosessi, jossa henkilö liittää uutta tietoa hallussaan olevaan tietokantaan.
Tämä tehdään yksinkertaisesti oppimistilanteissa, joissa materiaali on uutta, mutta ei välttämättä vallankumouksellista sitä oppivalle henkilölle. Esimerkiksi henkilö, joka oppii tietyistä koiralajeista, voi yksinkertaisesti omaksua uusia ideoita koiratyypeistä koiratietojensa olemassa olevaan kehykseen. Majoitus puolestaan käsittelee uuden tiedon sisällyttämistä, joka muuttaa henkilön olemassa olevaa tietoa.
Tietämisen perusyksiköihin, joita henkilö tuntee, viitataan tyypillisesti kaavioihin, joilla on erilainen kaava, joka sanelee erilaisia asioita, joita henkilö ymmärtää. Jos joku kohtaa koiria koko elämänsä, hänellä on alitajuntainen käsitys siitä, mikä koira on, “koiran” malli. Konstruktivismin teorioissa todetaan, että jos kyseinen henkilö kohtaa kissan ensimmäistä kertaa, hän joko pitää kissaa uudentyyppisenä koirana, joka yhdistää tiedon olemassa oleviin kaavioihin, tai luo uuden mallin kissan luomiseksi erillinen olento, joka mukauttaa nykyisen tietopohjansa uusiin tietoihin.
Nämä ajatukset ovat johtaneet lukuisiin erilaisiin pedagogisiin lähestymistapoihin, kuten “rakentamiseen” ja “ohjattuun opetukseen”. Näissä lähestymistavoissa opettaja toimii usein enemmän avustajana kuin opettajana ja auttaa ohjaamaan oppilaita kohti löytöjä ja rakentamaan tietoa itselleen. Konstruktivismin arvostelijat väittävät, että tämä usein vähentää opettajan merkitystä luokkahuoneessa ja että oppilaat tarvitsevat asianmukaista ohjausta, jotta he ymmärtäisivät tarkasti aiheita, kuten matematiikkaa ja luonnontieteitä. Vaikka tämä on huolestuttavaa, monet opettajat pyrkivät löytämään tasapainon, jolla he voivat esittää ja opettaa uusia ideoita, ja samalla opastavat opiskelijoita löytämään omat ymmärryksen ja tiedon rakentamisen keinot.