Kuulosyrjintä viittaa aivojen kykyyn järjestää ja ymmärtää kielen ääniä. Lapsilla, joilla on vaikeuksia tämän kanssa, saattaa olla vaikeuksia ymmärtää ja kehittää kielitaitoa, koska heidän aivonsa joko tulkitsevat kielen ääniä väärin tai käsittelevät niitä liian hitaasti. Usein nämä lapset eivät pysty erottamaan samanlaisia ääniä tai he eivät kykene tunnistamaan kieltä tietyissä tilanteissa.
Kieli koostuu foneemeista. Foneemi on sanan pienin mahdollinen ääni, eikä se välttämättä liity oikeinkirjoitukseen. Esimerkiksi sanalla “yö” on kolme foneemia: n -ääni, silmien ääni ja t -ääni. Kun ihmiset kuuntelevat kieltä, heidän aivonsa järjestävät eri äänet merkityksellisiksi paloiksi, jotka voidaan tulkita sanoiksi. Tätä kutsutaan fonologiseksi tietoisuudeksi.
Ihmiset, joilla on kuulosyrjintähäiriöitä, voivat näyttää olevan kuuroja tai huonokuuloisia. He eivät ehkä reagoi puhuttuun kieleen, jos taustalla on kohinaa, tai he saattavat ymmärtää ääniä väärin. Tämän kyvyn ongelmat liittyvät yleensä aivoihin pikemminkin kuin itse korvaan. Se tarkoittaa, että henkilö voi kuulla, mutta hän kuulee asiat “väärin”. Lääkäri voi diagnosoida häiriön sen jälkeen, kun testit ovat osoittaneet, ettei fyysisiä kuulo -ongelmia ole.
Vammaiset lapset jäävät usein kouluun, etenkin lukemiseen ja oikeinkirjoitukseen, koska heiltä puuttuu äänitietoisuus, joka tarvitaan suhteiden luomiseksi äänien ja heitä edustavien symbolien välillä. Joskus heillä on puhevaikeuksia tai änkytystä, koska he eivät pysty tuottamaan tarkasti kieliääniä, joita he eivät kuule kunnolla. Nämä lapset eivät myöskään voi ymmärtää opettajaa, joka ei ole heitä vastassa tai puhuu heille suoraan, tai heillä on vaikeuksia valita kieliäänet, jos taustamelua esiintyy.
Wepmanin auditiivinen erottelutesti (WADT) on arviointityökalu, jota käytetään yleisesti pienten lasten kuulonkäsittelyhäiriöiden diagnosointiin. Tässä testissä lapsi istuu niin, ettei hän voi nähdä tutkijaa. Tarkastaja lukee sarjan pienimpiä pareja tai sanoja, jotka eroavat vain yhdellä foneemilla, kuten “bitti/kuoppa” tai “laiva/lammas”. Joillakin sanapareilla ei ole eroja, ja lapselle annetaan pisteytys sen perusteella, kuinka monta paria hän oikein tunnistaa samoiksi tai erilaisiksi. Muut testit voivat sisältää lapsen pyytämisen toistaa sanat takaisin tutkijalle tai sanoa sanan takaisin ilman ääntä.