Vaikka monet keskustelevat kirjallisista teoksista objektiivisesti, ehdottomasti ja suhteessa siihen, miten kirjoittaja on kehittänyt sivulla olevat ideat, lukijavastauskritiikki keskittyy lukijaan ja siihen, miten hän vastaanottaa kirjallisen teoksen. Tietyssä mielessä tämä siirtää tekstin olemassa olevasta itsestään – esimerkiksi kirjan fyysisille sivuille – ja olettaa sen sijaan, että teksti on olemassa vain luettaessa. Tämä teoria tekee kirjallisista teoksista enemmän performanssitaiteen, jossa lukijan teko lukea ja tulkita teksti on esitys. Kriittiset teoreetikot kehittävät edelleen tätä lähestymistapaa ottaen huomioon lukijan luonteen ja sen, mitä hän tuo tekstiin, sekä erilaiset “linssit”, joiden kautta tekstiä voidaan tarkastella.
Perusteelliset uskomukset
Lukijavastauskritiikissä lukeminen on ikään kuin vuoropuhelu lukijan ja tekstin välillä, jolla on merkitystä vasta, kun nämä kaksi yhdistetään keskusteluun. Se määrittää tekstin roolin itsenäisestä objektista johonkin, joka voi olla olemassa vain, kun se luetaan ja on vuorovaikutuksessa lukijan mielen kanssa. Tällä tavoin lukija ei ole passiivinen vastaanottaja tekstissä, vaan ottaa aktiivisen roolin. Teksti toimii sitten katalysaattorina kannustaakseen muistoja ja ajatuksia lukijaan, jolloin hän voi linkittää tekstin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja täyttää siten tekstin jättämät tilat. Näin teoreetikot voivat selittää, miksi ihmiset voivat saada erilaisia vastauksia ja tulkintoja samaan tekstiin.
Tämä kritiikin muoto ulottuu jopa niin pitkälle, että tutkitaan yksittäisten sanojen ja lauseiden roolia tekstissä vuorovaikutuksessa lukijan kanssa. Sanojen antamat äänet ja muodot tai jopa se, miten lukija lausuu tai puhuu, voivat olennaisesti muuttaa tekstin merkitystä. Jotkut lukijavastauskriitikot menevät niin pitkälle, että analysoivat tekstiä lauseittain, jotta voidaan määrittää, kuinka suuri osa lukukokemuksesta on ennalta määrätty, ja sitten analysoida, miten kunkin lukijan kokemus muuttaa alkuperäistä merkitystä.
Lähestymistapoja lukijoiden vastauskriitikoissa
Lukijavastauskritiikki alkaa siitä, mitä formalistinen kirjallisuuskriitikko kutsui ”affektiiviseksi harhaluuloksi” – että lukijan vastaus liittyy tekstin ymmärtämiseen – ja käyttää sitä kirjallisuusteoksen lähestymistavan painopisteenä. Tässä kriittisen teorian koulussa on kuitenkin erilaisia lähestymistapoja; toiset katsovat teosta yksittäisen lukijan näkökulmasta, kun taas toiset keskittyvät siihen, miten ryhmät tai yhteisöt näkevät tekstin. Näille kritiikkikouluille on tärkeää, mitä teksti tekee lukijalle, eikä välttämättä itse teos, tekijän tarkoitus tai sosiaalinen, poliittinen tai kulttuurinen konteksti, jossa se on kirjoitettu.
Tunnisteesta “lukijakeskeinen kritiikki” on tullut suosittu, koska lukijan kokemukset ja odotukset muuttuvat usein ajan myötä. Lisäksi lukija voi lähestyä tekstiä eri näkökulmista tai linssillä. Toisin sanoen lukija voi nähdä arvon omassa henkilökohtaisessa vastauksessaan ja analysoida myös tekstiä toisen kriittisen lähestymistavan perusteella.
Yksittäiset lukijat
Louise Rosenblattille on yleensä myönnetty muodollinen esitys ajatuksesta, että lukijan kokemus ja vuorovaikutus tekstin kanssa luovat todellisen merkityksen. Tästä ajatuksesta kehittyi niin sanottu transaktionaalinen lukijavastauskritiikki. Rosenblatt väitti, että vaikka lukijaa ohjaavat tekijän esittämät ajatukset ja sanat, viime kädessä jokaisen yksittäisen lukijan kokemus teoksen lukemisesta antaa sille merkityksen. Koska jokainen henkilö tuo lukutapahtumaan ainutlaatuista tietoa ja uskomuksia, teksti merkitsee eri asioita eri ihmisille. Juuri tätä merkitystä – lukijan merkitystä – tulisi arvioida sen sijaan, että tarkasteltaisiin yksinomaan kirjoittajan tekstiä tyhjiössä.
Muut kriitikot keskittyvät siihen, miten lukijan mieli suhtautuu tekstiin. Lukija nähdään psykologisena aiheena, jota voidaan tutkia hänen tiedostamattoman ajatuksensa perusteella, joka on noussut pintaan hänen reaktionsa tekstiin. Tekstin lukemisesta voi tulla lukijalle melkein terapeuttinen kokemus, sillä hänen tekemänsä yhteydet paljastavat totuuksia hänen persoonallisuudestaan.
Psykologinen lukijavastauskritiikki ruokki monin tavoin toista samanlaista teoriaa – Subjektiivista lukijavastauskritiikkiä -, joka vie henkilökohtaisen psykologisen komponentin vielä pidemmälle. Tässä teoriassa uskotaan, että lukijan tulkinta tekstistä vaikuttaa ensin syvästi henkilökohtaisiin ja psykologisiin tarpeisiin sen sijaan, että se ohjaisi tekstiä. Jokaisen lukemisen uskotaan tuovan pintaan psykologisia oireita, joista lukija voi löytää omat tiedostamattomat motiivinsa.
Univormun lukija
Muut lukijavastauskriitikoulut eivät katso lukijaa yksilönä, vaan teoreettisena lukijana. Esimerkiksi “implisiittinen lukija”, esimerkiksi Wolfgang Iserin esittämä idea, on lukija, jota tarvitaan tekstiin – lukija, jonka kirjoittaja kuvittelee kirjoittaessaan ja kenelle hän kirjoittaa. Tätä lukijaa ohjaa teksti, joka sisältää aukkoja, jotka on tarkoitettu lukijan täytettäväksi, selitettäväksi ja muodostettava yhteyksiä tekstin sisällä. Lukija luo lopulta merkityksen paitsi sen perusteella, mitä tekstissä on, myös sen, mitä teksti on herättänyt hänen sisällään. Teoreetikko Stanley Fish esitteli niin sanotun ”tietoisen lukijan”, joka tuo lukemiseen aiempaa jaettua tietoa.
Sosiaalisen lukijan vastaus
Sosiaalisen lukijan vastauskritiikki keskittyy “tulkintayhteisöihin” – ryhmiin, joilla on yhteiset uskomukset ja arvot – ja siihen, miten nämä ryhmät käyttävät tiettyjä strategioita, jotka vaikuttavat sekä tekstiin että lukukäyttäytymiseen. Ryhmä päättää sitten, mikä on hyväksyttävä tekstin tulkinta, ja sen merkitys on mitä tahansa ryhmä sanoo sen olevan. Esimerkiksi kirjaklubi tai ryhmä opiskelijoita, jotka perustuvat omiin kulttuuri- ja ryhmäuskomuksiinsa, ovat yleensä samaa mieltä tekstin lopullisesta merkityksestä.
Yhteiskuntateorian jatkeena nämä samanmieliset ryhmät voivat myös lähestyä ja tarkastella tekstiä eri linssistä. Jos ryhmä pitää tiettyjä elementtejä tärkeämpinä kuin toiset, se voi tutkia tekstiä tästä näkökulmasta tai linssistä. Esimerkiksi feministiset kirjallisuuskriitikot voivat keskittyä kirjoituksen naispuolisiin elementteihin, kun taas uudet historioitsijat saattavat keskittyä kulttuuriin ja aikakauteen, jossa tekstiä luetaan.
Argumentteja lukijoiden vastakritiikkiä vastaan yleensä
Usein väitetään, että lukijoiden vastakritiikki sallii minkä tahansa tekstin tulkinnan pitämisen pätevänä ja voi sen seurauksena devalvoida tekstin sisällön. Toiset väittävät, että teksti jätetään kokonaan huomiotta tai että tekstiä on mahdotonta tulkita oikein ottamatta huomioon kulttuuria tai aikakautta, jossa se on kirjoitettu. Lisäksi suurempi valitus on, että nämä teoriat eivät salli lukijan tietämyksen ja kokemuksen laajentamista tekstillä lainkaan.