Kielen ja humanististen tieteiden alalla marxilainen kritiikki on lähestymistapa kirjalliseen kritiikkiin, joka kasvoi Karl Marxin alun perin 19 -luvulla kehittämistä taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista ideologioista ja keskittyy siksi teoksen ideologiseen sisältöön kirjallisuudesta. Marxilainen kritiikki tutkii kirjallisia ponnisteluja sen tekemien olettamusten ja sen esittämien arvojen näkökulmasta vallan, luokan, rodun ja kulttuurin sijasta taiteellisen tyylin, muodon, kirjoituksen laadun, juonen tai muiden mittareiden sijaan. käytetään yleisesti kirjallisuuden kritiikissä. Vaikka marxilainen kirjallisuuskritiikki käyttää perinteisempiä kirjallisuuden analyysitekniikoita, huoli kirjallisuuden estetiikasta on toissijainen sen sisältämien lopullisten poliittisten ja sosiaalisten merkitysten tutkimiseen.
Perinteisempien kirjallisuuskriittisten tekniikoiden lisäksi marxilainen kritiikki tarkastelee hahmojen suhdetta toisiinsa. Erityisen kiinnostavaa ovat vuorovaikutukset, jotka osoittavat sosiaalisen hierarkian ja hahmojen yksilölliset toimintatavat, jotka voivat liittyä eri sosiaaliluokkiin. Marxilaista kritiikkiä kiinnostaa erityisesti se, millaisia tehtäviä hahmoilla on sijoittaakseen heidät luokkaan tai talousjärjestelmään. Kuinka paljon heidän on työskenneltävä ja missä ylellisyydessä he elävät, on usein osa analyysia.
Hahmojen vapaa -ajan käyttö kiinnostaa. Vapaa -aika heijastaa yksilön vapaata valintaa ja yhteiskunnallisen mukautumisen astetta. Hallituksen roolia kirjallisessa teoksessa analysoidaan sen roolin selvittämiseksi, mitä työkaluja se käytti ja kuinka se menestyi yleisön keskuudessa.
Marxilaisen kritiikin mukaan kirjallisuuden analysointi poliittisesta tai sosiaalisesta näkökulmasta on luonnollinen tulos Marxin teorioista. Marxilaisen näkemyksen mukaan kirjallisuuden perusta on kirjoittajan ideologia ja tausta. Kirjallisuutta pidetään sosiaalisena instituutiona, jolla on tunnistettavissa oleva ideologinen tehtävä.
Marxilainen kritiikki tarkastelee kirjallisuuden teosta eikä näe sitä jumalallisen tai inhimillisen inspiraation tuloksena eikä kirjailijan puhtaasti taiteellisina pyrkimyksinä. Sen sijaan kirjallisuuden katsotaan tulevan ideologisista ja taloudellisista olosuhteista, joihin kirjoittaja oli upotettu. Marxilaisen kritiikin mukaan viimeinen ja tärkein lähde ihmisen kokemukselle on sosioekonominen järjestelmä, jonka jäsen hän on. Marxilainen kriitikko pitää kirjallisuutta vain työnä. Kirjailijat tuottavat, teos myydään markkinoilla ja lukijat kuluttavat – kaikki on taloudellista.